Ylen aikainen kokosi listan joulukuusen tinkimis- ja ostamisvinkkejä. Vinkit perustuvat kuusikauppiaiden haastatteluihin.
1. Nainen asialle
Suurin osa kuusikauppiaista on miehiä. Moni myyjä myöntää antavansa naisasiakkaille helpommin alennusta kuin miehille. Monilta myyjiltä voi (etenkin naiset) lisäksi tinkiä kotiin kuljetuksen kaupan päälle, joten kantamisestakaan ei tule vaivaa.
2. Valitse ostopaikka oikein
Helsingin kaupunki huutokauppasi parhaimmat kuusenmyyntipaikat. Kalleimmat hinnat tarjottiin Temppeliaukion kirkon lähellä olevasta myyntipisteestä, Kruunuhaan Liisanpuistosta ja Kuusitien ja Mannerheiminkadun risteyksestä. Vältä näitä paikkoja, jos haluat kuusesi halvalla, koska myyjien on todennäköisesti pakko pyytää kovempaa hintaa kattaakseen kalliin myyntipaikan kustannukset.
Halvimmat paikat ovat sellaisia, joissa on useita myyjiä samalla alueella, jolloin myyjien kesken tulee hintakilpailua. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Kauppatori, Töölöntori, Hietalahdentori ja Hakaniementori. Näitäkin paikkoja kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan, koska ostajia on niin paljon, ettei myyjä välttämättä suostu tinkimään pyyntihinnasta. Jos torilta kuitenkin haluaa kuusensa hakea, on Hakaniementorilla ja Hietalahdentorilla hieman muita toreja alemmat hinnat.
Ylen aikaisen arvion mukaan halvimpia myyntipaikkoja on keskustan ulkopuolella olevat lähiöt. Kannattaa siis suunnata esimerkiksi Kontulaan, Jakomäkeen, Kannelmäkeen tai Vuosaareen, jos haluaa kuusen edullisesti.
3. Vertaile kuusia ennen valinnan tekemistä
Joulukuusissa on paljon eroja. Osa kuusista on viljeltyjä ja moneen kertaan kasvun aikana muotoon leikattuja. Halvemmalla saa ihan perinteisiä kotimaisia luomukuusia, joissa on vähemmän oksia, mutta ovat myyjien mukaan kuitenkin ”aidompia” joulukuusia. Myös kuusien kasvupaikoilla on eroja ja riippuu myyjästä miltä hänen kuusensa näyttävät. Eli sen sijaan että vertailisit yhden myyjän kuusia keskenään, kannattaa hieman kierrellä eri kauppiaiden luona, jolloin löytää parhaiten mieleisensä. Samalla voi tehdä alustavaa hintatiedustelua.
4. Tingi rohkeasti
Kuusenmyyjät määrittelevät lopulliset pyyntihinnat sen mukaan, mitä muutkin myyjät pyytävät. Jos osaat kertoa kauppiaalle, että kulman takana kaveri myy halvemmalla kuin hän, on myyjän vaikea olla tiputtamatta omaa pyyntihintaansa.
5. Katso myös markettien tarjouskuusten laatu ennen lopullista ostopäätöstä
Viime vuosina isot marketit ovat ottaneet joulukuusia myyntiin niin sanottuina sisäänvetotuotteina. Tällöin kuusia voi saada huomattavankin edullisesti. Mutta kuten sisäänvetotuotteissa aina, on tässäkin vaara, että tulee ostaneeksi marketista samalla normaalihinnalla jotain muuta, jolloin halvankin kuusen kokonaishinta nousee.