Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 115331

Oravanmetsästys alkoi

$
0
0

Oravan nahkaa käytettiin aikoinaan maksuvälineenä ja kauppatavarana. Suomen kielen sana raha on alun perin tarkoittanut oravan nahkaa. Oravakannat romahtivat täysin 1900-luvun alussa, kun niitä metsästettiin useita satojatuhansia yksilöitä vuodessa. Nahkoja vietiin lähinnä Englantiin ja Saksaan. Lopulta laji rauhoitettiin ja metsästysaikaa lyhennettiin.

Oravan metsästyksen historiaa

Oravasta tuli uudestaan Suomen tärkein turkiseläin 1950-luvulla. Metsästäminen kuitenkin kiellettiin useana vuotena peräkkäin 1970-luvulla ja oravakanta pääsi jälleen kasvamaan.

Oravia metsästettiin eniten jousella, jossa käytettiin tylppää terää. Näin turkki säilyi ehjänä. Nuolen terään tehtiin lovi, joka sai nuolen ”viheltämään” lentäessään. Ääni sai oravan jähmettymään paikalleen, jolloin osumismahdollisuudet paranivat merkittävästi. Metsästyksessä käytettiin myös ansoja.

Pystykorva on perinteinen apu

Oravan metsästystä on jo pitkään harrastettu haukkuvalla koiralla. Nykyäänkin oravan metsästykseen soveltuvimpana koirarotuna pidetään Suomenpystykorvaa. Aseena metsästäjällä on normaalisti kiikarilla varustettu haulikko matkassaan ja käytettävät haulit ovat hyvin pieniä. Ammusten täytyy olla täyspitkiä eli LR ja niistäkin vain osa kelpaa. Laki vaatii vähintään sen 150 Joulea.

Metsästäjä lähtee jo aamusta metsään, koska oravakin on silloin liikkeellä etsimässä ruokaa. Oravan metsästys onnistuu parhaiten sen ruokailupaikkojen läheisyydessä. Ruokailupuun juurelta löytyy paljon käpysuomuja ja –rankoja. Varmimmat paikat oravan löytämiseen sijaitsevat metsän taikka metsäaukion reunamilla.

Orava jakaa kansaa

Osa kansalaisista ruokkii oravia talvisin ja seuraa niiden puuhia mielellään ikkunasta.

Huomattava osa pientaloissa asuvista sen sijaan pohtii myös metsästyskauden ulkopuolella keinoja päästä niistä eroon. Oravat tunkeutuvat talon rakenteisiin ja mm. repivät eristeitä. Naapureiden kesken jaetaan tietoa parhaista pelotteista ja karkotteista.

Kommetoi oravanmetsästyksen alkamista ja osallistu keskusteluun Oulu Radiossa!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 115331

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>