Kollaanjoen ympäristö Laatokan koillispuolella oli harvaan asuttua, tietöntä korpea. Kollaalla kulki kuitenkin sekä maantie että rautatie, joita pitkin Neuvostoliiton sodanjohto suunnitteli etevänsä Viipuri-Joensuu –rautatielle ja samalla Kannaksen armeijan selustaan. Kollaan strateginen asema nousikin hyvin tärkeäksi koko sodan kannalta.
Kollaan suunnan puolustaminen ei alkanut suomalaisjoukoilta kehuttavasti. Monta päivää viivytystaisteluita käyneet kaksi rykmenttiä määrättiin yllättäen vastahyökkäykseen kohti jo menetettyä Suojärven kylää. Väsyneet joukot lähtivät vain muutamia tunteja kestäneiden valmisteluiden jälkeen takaisin etenevien neuvostojoukkojen kimppuun.
Aluksi eteneminen sujui hyvin, mutta vahvan panssarivaunuosaston ilmaantuminen näköpiiriin ajoi hyökkäävät suomalaiset holtittomaan pakoon. Alun perin suomalaisten oli tarkoitus rakentaa linja puolustuksen kannalta suotuisammalle Piitsoinjoelle, mutta joukkopaon myötä linja jouduttiin vetämään taaemmaksi varustamattomalle ja kapealle Kollaanjoelle.
Neuvostojoukot eivät iskeneet Kollaalle heti, mikä antoi suomalaisille muutaman päivän aikaa levähtää ja rakentaa puolustusta. Lopulta puna-armeija lähti liikkeelle tankkien tukemana. Suoraviivaisesti tietä pitkin etenevä hyökkäys pysähtyi kuitenkin, kun tykistö ampui nopeasti kolme ensimmäistä panssarivaunua tuleen. Loput tankit lähtivät pakoon, eikä niitä seurannut jalkaväki päässyt ilman tukea etenemään.
Neuvostoliitto vahvistaa joukkojaan
Joulukuun alussa Kollaalla käytiin ankaria taisteluja neuvostojoukkojen yrittäessä jatkuvasti murtaa suomalaisten puolustusta. Hyökkäyksiä levitettiin yhä leveämmälle korpeen, mutta suomalaiset partiot havaitsivat kiertämään lähteneet osastot ja niiden eteneminen pysäytettiin.
Puna-armeija joutuikin miettimään strategiaansa uudestaan, kun kapea tiensuunta pysyi rajuista hyökkäyksistä huolimatta tiukasti suljettuna eikä panssareita voitu viedä korven keskelle.
Suomalaiset siirsivät Kollaalle uusia joukkoja, mutta Neuvostoliiton miesylivoima vain kasvoi. Aluksi suomalaisella jalkaväkirykmentti 34:llä (noin 3 000 miestä) oli vastassaan venäläisten 56. jalkaväkidivisioona (noin 15 900 miestä). Neuvostodivisioona menetti ensimmäisen sotakuukauden aikana kaatuneina ja haavoittuneina 2 800 miestä, ja lisäksi yli 1 400 joutui poistumaan rivistä kovien pakkasten aiheuttamien paleltumien vuoksi.
Tammikuussa Neuvostoliitto toi pahoin kärsineen divisioonan tueksi tuoreen 164. divisioonan. Helmikuussa suomalaiset puolestaan vahvistivat linjaansa toisella rykmentillä, mutta samaan aikaan vastustaja keskitti Suvilahden länsipuoliselle alueelle neljä uutta divisioonaa!
Kollaa kesti
Maaliskuun taisteluissa suomalaiset taistelivat arviolta viisinkertaista miesylivoimaa vastaan. Lisäksi neuvostojoukoilla oli alueella tankkeja – jotka suomalaisilta puuttuivat kokonaan –, lentokoneita sekä murskaava määrä tykistöä.
Kollaalla käytiin rajuja taisteluja koko talvisodan ajan, mutta maaliskuun alussa voimiaan kerännyt puna-armeija ryntäsi viimeiseen ja raivoisimpaan hyökkäykseensä. Hyökkäyksiä tuettiin valtavilla tykistökeskityksillä ja lentopommituksilla: venäläistykistö ampui päivässä 30 000 – 40 000 laukausta suomalaisen tykistön jäädessä alle 1 000 laukaukseen.
Suomalaisten puolustus rakoili valtavassa paineessa jatkuvasti, mutta aina murskaksi ammutun maan keskeltä nousi muutama suomalainen taistelija valtaamaan menetetyt linjat takaisin. Taistelun mielettömyyttä on paikalla olemattoman mahdoton ymmärtää, parhaiten sitä lienee kuvannut Kollaalla taistellut valistusupseeri Erkki Palolampi kirjassaan Kollaa kestää.
Oli vain kuoppia, kaikkialla kuoppia ja mustaa multaa, noenharmaata mullan ja lumen sekoitusta. Ampumahaudat ja asemat hukkuivat kuoppiin. Yöllä ne heräsivät eloon elämään, niitä koetettiin korjata hakuin ja lapioin ja luoda uudelleen auki, mutta seuraavana päivänä oli jälleen vain kuoppia. Ilma oli täynnä lentävää maata ja vinkuvia siruja. Kranaatteja satoi ryhminä tunnista tuntiin, niitä räjähti monta samalla kertaa, ja niitten tulivuortenpatsaat yhtyivät pilviksi ilmassa. Kun yöllä oli mennyt asemiin, niin päivän kuluttua – ken oli vielä hengissä – ei ollut osata takaisin, niin olivat polut, ampumahaudat ja yhdyshaudat muuttaneet muotoaan…
…Punaisentalonmäestä taisteltiin katkerasti. Sitä puolustavan joukkueen vahvuus oli kuuden päivän kamppailun jälkeen kolme miestä. Komppanian kolme joukkuetta johtajineen on mennyt melkein viimeiseen mieheen. Konekiväärijoukkueen johtaja laskee miehiään ja saa vahvuudeksi kahdeksan. Kaikki kk-asemat ovat tyhjinä, yksi jäänyt viholliselle. Konekivääritulen avaaminen merkitsee kuolemaa muutaman minuutin kuluttua. Suorasuuntaustykit ja tankit avaavat pirullisen tulen heti. On tarkoin harkittava, mihin kannattaa uhrata konekivääri ja pari miestä sen mukana.
…Jälleen saapuu rykmentistä ilmoitus. Venäläiset olivat taas keskustassa murtautuneet. Everstiluutnantti Raunio on haalinut vielä yhdeksän miestä – rykmentin reserviksi! Hän oli monen pyynnön jälkeen antanut sen vastaiskua varten erääseen tukikohtaan. – Mutta minä en anna sitä sinne kokonaan, minä ainoastaan alistan sen vastaiskua varten, hän oli sanonut pataljoonan komentajalle, urhoolliselle kapteeni Sunalle. Puolentoista tunnin kuluttua hän sai ilmoituksen: – Niistä yhdeksästä on yksi jäljellä, palautanko sen?
Rykmentin komentaja on lopussa. Hän nojaa päätään käsiin ja pitkän hiljaisuuden jälkeen hän soittaa divisioonan komentajalle tilanneselostuksen. – Hän ei voi enää pitää Kollaata, miehet loppuvat. Kaikki voimat on käytetty. Esikuntakomppania on jo monta päivää tapellut, hevosmiehistä ovat vain ne kolonnissa, jotka tarvitaan patruunoitten ajamiseen. Kenttäkeittiöt ovat olleet kohta viikon kylminä, kokit ovat taistelussa tai kaatuneet. Miehet kuolevat väsymykseen.
- Erkki Palolampi: Kollaa kestää
12. päivä maaliskuuta puna-armeijan joukot saivat Kollaan pohjoisosassa aikaan vajaan kilometrin mittaisen murron. Suomalaiset toivat alueelle lisäjoukkoja, joiden avulla murtokohta pyrittiin tukkimaan. Vastahyökkäys jäi kuitenkin lopulta tekemättä, kun tieto rauhansopimuksesta saapui Kollaalle 13. päivän aamuna.
Molemmille osapuolille katkeraa Kollaan taistelua käytiin viimeiseen saakka, sillä tulitus vaikenivat vasta klo 11, jolloin tuli oli sopimuksen mukaan lopetettava. Yksittäisiä laukauksia kuului sieltä täältä vielä iltapäivällä. Kaksi viikkoa jatkuneen helvetillisen pauhun jälkeen hiljaisuus oli mykistävä.