Minulla on tuttava , joka myöhästelee aina. Ei kymmenen minuuttia tai vartin, vaan tunnin tai kaksi. Ihan sujuvasti ja säännöllisesti. Kutsun häntä patologiseksi myöhästyjäksi. Jokainen tunnistaa tyypin.
Kun hän vihdoin tulee paikalle, hän käyttäytyy niinkuin tilanteessa ei olisi mitään vikaa. Muut kihisevät raivosta, mutta mies itse ei ole moksiskaan. Paha sille on edes vihotella, muuten niin mukava kaveri ja mainio seuramies.
Mutta! Jos aikatauluista kerran sovitaan, miksei niistä voi pitää kiinni? Miten aina tuleekin ylläreitä, joilla myöhästymistä selitellään.
Todellisuudessa yllätykset ovat harvassa, mutta myöhästyjä tekee rutiineistakin sellaisia. Ennen lähtöä hän keksii, että juuri nyt on leikattava nurmikko tai maalattava aita. Koko muu perhe saattaa istua jo autossa, kun myöhästyjä päättää mennä paskalle. Istunto voi kestää puoli tuntia.
Työpaikallakin myöhästelyä siedetään hämmästyttävän pitkään. Muistan kollegan, joka tuli aamupalavereihin aina myöhässä. Selitys oli heti-valmis. Hän juuttui ruuhkaan tai hissiin. Puuro paloi pohjaan ja partavesipullo kaatui. Tuli puhelu, jota ei millään voinut keskeyttää.
Ärsyttävintä on kuitenkin myöhästely, jota ei viitsitä edes selittää. Ikäänkuin muita ihmisiä ei olisi olemassakaan. Minä teen asiat omalla tavallani ja muut sopeutukoot siihen!
Jos et sopeudu, vaihtoehdoksi jää irtisanoa ystävyys. Se tuntuu kuitenkin naurettavalta niinkin pienen asian, kuin myöhästelyn takia. Juuri tätä ajatusmalllia myöhästelijä käyttää hyväkseen.
Joskus mietin, kumpi on tyhmempi - se, joka myöhästyy, vai se joka odottaa? Ihmistä nimittäin valitettavan usein käytetään hyväksi juuri niin paljon, kun hän antaa itseään hyväksi käyttää.
Omasta mielestään myöhästyjä on spontaani ihminen , kun taas odottaja on kaavoihin kangistunut. Jos huomautat myöhästelystä, olet pikkumainen nipottaja. Oliko muka pieni odottelu niin hirveen kauheen kamalaa? Ehkä ei. Mutta olisiko ajoissa tuleminen ollut yhtään sen kamalampaa.
Myöhästyjä varastaa aikaa muilta. Myöhästyminen on välinpitämätöntä ja itsekästä. Odottajalle se antaa viestin, että mikä tahansa menee tämän tapaamisen edelle. Sinä joudat kyllä odottamaan. Olethan aina ennenkin odottanut.
Ällistyttävintä on, että myöhästyjä itse on usein porukan kärsimättömin henkilö. Kun hän vihdoin suvaitsee saapua paikalle, hän haluaa, että asiat tapahtuvat rivakasti. Ehkä hänellä on kiire seuraavaan tapaamiseen, josta hän on tietysti myöhässä.
Mistä patologinen myöhästely oikein johtuu? Puutteellisesta taidosta hallita ajankäyttöä? Varmasti, mutta myös pätemisen tarpeesta, empatian puutteesta ja huomion hakemisesta. Jokainen odotuskerta vahvistaa myöhästyjän itsetuntoa. Myöhästyn, olen siis olemassa. Minua odotetaan, olen siis tärkeä.
Mitähän myöhästyjä itse odottaa? Sitäkö, että jää itsekkyydessään yksin ja voi tehdä itsestään marttyyrin. Mitäs mä sanoin. Kukaan ei välitä musta!