Entisen lapsinäyttelijän, Pekka Kaartisen, 63, elämä on kuin valkokankaalle käsikirjoitettu.
Kaikki alkoi vuonna 1969. Kaartinen oli 11-vuotias poika Helsingin Vallilasta, kun hänen isänsä näki lehdessä ilmoituksen.
Yle etsi lapsinäyttelijää Vinski-elokuvan nimirooliin. Tarkoitus oli kuvata kaksi filmiä: Koko kaupungin Vinski (1969) sekä Vinski ja Vinsentti (1970). Molemmat perustuvat Aapelin lastenkirjaklassikoihin.
Vinskin rooli oli kutsu seikkailuun, johon tarinamme päähenkilö ei olisi millään halunnut lähteä. Hän? Näyttelemään?
Isä vei Kaartisen puoliväkisin koekuvauksiin Pasilaan Ylen Lemuntien studiolle.
– Olin ujo poika. Olin saanut puheopetusta ärrävikaan ja punastuin helposti. Jotenkin isä sai minut kuitenkin houkuteltua sinne, Kaartinen muistelee yli 50 vuotta myöhemmin.
Kun Kaartinen astui sisään, ohjaaja Raili Rusto totesi: “Tämä poika on ainakin oikean näköinen”. Pisamat ja punertava tukka tekivät vaikutuksen, ja Kaartinen sai roolin siltä istumalta.
Vinskin seikkailuja kuvattiin kesällä eri puolilla Helsinkiä, Herttoniemessä ja Tammisaaressa. Vastanäyttelijöinä olivat muun muassa legendaariset Tarmo Manni ja Pekka Autiovuori.
– Se oli jännittävää. Tein asioita, mitä sen ikäinen lapsi tekee: jahtasin rosvoa ja muutuin näkymättömäksi. Vaikka olin ujo, se oli rentoa ja kivaa, Kaartinen muistelee.
Siitä lähtien hän on ollut ystävilleen ja läheisilleen Vinski.
Vinskit ovat jälleen ajankohtaisia, sillä joulun alla saa ensi-iltansa uusi Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuva. Siinä nimiroolia näyttelee 12-vuotias Kuura Rossi.
Mentorin kohtaaminen
Näyttelemistä enemmän Kaartinen oli innostunut urheilusta. 11-vuotiaana hän aloitti jalkapallon Käpylän pallossa. Hän viihtyi Vallilan kentillä aamusta iltaan.
15-vuotiaana hän siirtyi HJK:hon, jonka liigajoukkueeseen hän pääsi 18-vuotiaana.
Jalkapallo kiinnosti, koulu ei. Ylioppilaskirjoituksista Kaartinen pääsi läpi niukin naukin.
– Minulla ei ollut harmainta aavistusta, mitä haluaisin tehdä. Soitin Jyväskylän liikuntatieteelliseen, ja sieltä sanottiin, että B:n papereilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes pääsykokeisiin.
Oli vuosi 1978 ja Kaartinen oli 20-vuotias. Sattuma puuttui jälleen peliin. Tällä kertaa sen nimi ei ollut Vinski, vaan Vesa Hiltunen.
Hiltunen oli vähän kuin elokuvien mentori, vanhempi viisas hahmo, joka valmentaa päähenkilöä seikkailuun.
Nykyisin Vesa Hiltusta kutsuttaisiin kykyjenetsijäksi, head hunteriksi. Hiltunen oli Amerikassa asuva suomalaisvalmentaja, joka halusi perustaa edustamaansa yliopistoon eurooppalaisen jalkapallon joukkueen.
Nyt hän oli seuraamassa HJK:n harjoituksia. Hän haki Suomesta oikeanlaista tyyppiä, suunnannäyttäjää, joka pääsisi samalla opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Ja sellaisen Hiltunen löysi.
Vajaan kuukauden päästä Pekka Kaartinen istui Finnairin koneessa matkalla maahan, josta hän ei tiennyt etukäteen mitään.
Yhdysvalloissa vierähti kuusi ja puoli vuotta.
Kaartinen pelasi jalkapalloa ja opiskeli ensin Averett Universityssa Virginiassa ja sitten The University of North Carolinassa. Hän oli opinahjonsa tähtipelaaja, jolle kertyi useita kunniamainintoja.
Vuonna 1985 hän sai valmiiksi MBA- eli liiketalouden maisterintutkinnon.
Papereita tärkeämpää oli kuitenkin henkinen kasvu.
– Muutuin ihmisenä todella paljon. Olin ujo, mutta itsetuntoni ja itseluottamukseni kasvoivat.
Kaartisesta tuli avoin ja puhelias ihminen, joka ajattelee, että elämä on tässä ja nyt.
Tulikoe
Menestyksen keskelle tuli kuitenkin synkkä käänne. Jos elämä olisi käsikirjoitus, puhuttaisiin tulikokeesta.
Kaartisen vanhemmat alkoivat sairastella Suomessa, ja hän joutui tekemään vaikean valinnan. Jatkaako elämää Amerikassa vai palata kotiin?
Kaartinen valitsi Suomen.
Lentokone rullasi Helsinki-Vantaan kentälle keskellä talvea. Kaartisen on vaikea kuvailla kokemusta.
– Oli kuin olisi tullut autiomaahan. Täällä oli niin hiljaista ja pimeää, että se tuntui aivan kauhealta. Ajattelin, että en voi millään sopeutua tänne takaisin.
Hän asettui kuitenkin aloilleen. Hän oli lähes 18 vuotta Esson markkinointitehtävissä koti- ja ulkomailla, perusti perheen ja sai kaksi poikaa, kunnes hän 45-vuotiaana alkoi miettiä uravalintaansa.
– Huomasin jälkikäteen, että en todellakaan ole mikään bisnesmies. Hoidin kyllä hommat, mutta minulla ei ollut intohimoa rahan saamiseen.
Esso ja Mobil yhdistyivät Exxon Mobiliksi. Jättiyhtiössä vähennettiin väkeä, ja Kaartinen päätti tarttua tilaisuuteen ja ottaa eropaketin. Seurasi hyppy tuntemattomaan.
Kaartinen haaveili töistä lasten ja nuorten liikunnan parissa. Se oli tuttua omien poikien harrastusten kautta.
Muutama vuosi meni etsiessä. Sitten Kaartinen siirtyi Espoon Oilersin salibandy-seuran toiminnanjohtajaksi. Se tuntui unelma-ammatilta.
Hän ehti olla pestissä neljä vuotta. Eräänä aamuna vuonna 2010 kolme johtokunnan jäsentä oli Kaartista vastassa, kun tämä tuli töihin.
– He sanoivat, että minulla on tunti aikaa lähteä. Oli epäily, että seurasta oli hävinnyt rahaa.
Kaartinen sai lähtöpassit. Hän oli 52-vuotias ja poistui työpaikaltaan raskain mielin.
– Sydäntä painoi. Mietin, miten kerron tämän vaimolle ja lapsille. Kaikki se stressi ja epäily. Tiesin, että en ole tehnyt mitään, mutta ihmiset voivat ajatella mitä vain.
Espoon Oilersin tileiltä oli viety lähes 200 000 euroa rahaa.
– Onneksi se selvisi. Palkkaamani nainen jäi kiinni kavalluksesta, Kaartinen sanoo.
Naista syytettiin ja hän sai tuomion törkeästä kavalluksesta ja törkeästä väärennyksestä sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta Espoon käräjäoikeudessa vuonna 2013.
Kaartisen maine puhdistui. Vaikka hän menetti työnsä, hän ei omien sanojensa mukaan ole katkera.
– Olen säilyttänyt välit kaikkiin. Nielin kiukun. Oli pakko katsoa eteenpäin.
Palkinto
Jälleen kerran sattuma puuttui peliin ja edessä oli se vaihe, jota Kaartinen elää nyt.
Espoon kaupungilta soitettiin vuonna 2013 ja pyydettiin kasvattajaksi lastensuojelutyötä tekevään Iceheartsiin.
– Kysyin, milloin voin aloittaa. Olin niin onnellinen. Teen juuri sitä työtä, mitä osaan parhaiten. Se on ollut aivan täydellistä.
Iceheartsin idea on puuttua varhaisessa vaiheessa sellaisten lasten elämään, joiden pärjäämisestä on herännyt huoli jo esikoulussa. Heille tarjotaan tukea 12 vuoden ajan. Isossa osassa on joukkueurheilu.
Kaartinen valitsi ensimmäisen kymmenen pojan ryhmänsä yhdessä lastensuojelun ja esikoulun kanssa. Pojat olivat tuolloin kuusivuotiaita.
Ensimmäiset vuodet Kaartinen oli mukana koulussa, teki lasten kanssa läksyjä, leikki ja kävi auttamassa perheitä käytännön asioissa.
Nyt, kun Kaartisen pojat ovat jo yläasteella, painopiste on siirtynyt harrastuksiin, kuten jalkapalloon, jota harjoitellaan säännöllisesti.
Nykyisin Kaartisella on jo 20 poikaa, joille hän toimii kasvattajana.
– Opettajat vaihtuvat, lastensuojelun henkilöt vaihtuvat, hoitajat vaihtuvat, mutta yksi aikuinen pysyy rinnalla ja kuuntelee. Se on tärkeätä. Monestikaan kyse ei ole konkreettisesta auttamisesta, vaan siitä, että pojat tietävät, että Pekka on tässä, Kaartinen sanoo.
Icehearts-toiminta lähtee ajatuksesta, että ongelmat eivät johdu lapsesta vaan olosuhteista ja että lapsille pitää antaa mahdollisuus.
Kaikki Kaartisen ensimmäisen ryhmän pojat ovat edelleen mukana. Osalla lapsista on taustalla hyvin traagisia tapahtumia, joista vastuun kantaa perheessä usein vain yksi aikuinen.
Monissa Icehearts-lasten kodeista taistellaan päivittäin taloudellisten ongelmien kanssa.
– Maahanmuuttajilla voi lisäksi olla kulttuurisia ongelmia, jotka tekevät elämän vaikeaksi. Kaikilla perheillä on kuitenkin yksi yhteinen piirre. Olivat he mistäpäin maailmaa tahansa: kaikki rakastavat omaa lastaan ja toivovat tälle parasta.
Kaartinen kuvaa perheiden aikuisia vahvoiksi ihmisiksi.
– Olen ammentanut voimaa monesta äidistä ja miettinyt, miten he jaksavat tätä elämää. Heillä on paljon erilaisia haasteita, ja monesti he ovat yksin niitä ratkomassa. Silti he vain jatkavat eteenpäin.
Tarinan opetus
Työ on saanut ajattelemaan omaa lapsuutta. Kaartinen on havahtunut siihen, että hänkin oli eräänlainen Icehearts-poika. Isä oli vanginvartija Helsingin keskusvankilassa ja katkera elämästään, jonka sota oli tuhonnut.
– Meillä oli rikkonainen koti ja kovia riitoja. Kolme siskoani muutti kotoa pois heti, kun se oli mahdollista.
Vanhemmat erosivat, kun Kaartinen oli 15-vuotias.
Kaartisen pelasti harrastus ja se, että hän tapasi yhden ihmisen, joka uskoi hänen kykyihinsä.
Kaartinen ajattelee, että sattumalla on merkitystä. Sillä on vaikutusta, saako tilaisuuden ja tarttuuko siihen.
– Olen ollut onnekas. Minulla on ollut myös vaimo tukenani vaikeina aikoina, hän sanoo.
Nyt Kaartinen yrittää auttaa muita. Hän opettaa Icehearts-pojilleen, että periksi ei pidä antaa.
– Kaikki voi muuttua paremmaksi silmänräpäyksessä. Pitää olla rohkea, ennakkoluuloton ja tarttua tilaisuuteen, jos sellainen tulee. Meni syteen tai saveen.
Uusi Vinski-elokuva, Juha Wuolijoen ohjaama Vinski ja näkymättömyyspulveri saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 22. joulukuuta.
Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Keskustele aiheesta 19.12. klo 23 asti.
Koko kaupungin Vinski on Yle Areenassa
Katso se täältä.
Vinski ja Vinsentti on Yle Areenassa
Katso se täältä.
Lue elokuvakerronnan universaalista juonirakenteesta Kansallisen audiovisuaalisen arkiston sivuilta.