Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Minä uskon sanojen voimaan. Kirjoittamalla voi tehdä näkyväksi sellaista, mitä toiset eivät näe tai kohtaa.
Rasismin tunnistamiseksi ja kitkemiseksi tarvitsemme esimerkkejä ulossulkevista normeista ja ihonvärin merkityksestä arjessa.
Ensimmäiset aluevaalit. Vaalipäivänä minä ja 823 856 muuta äänioikeutettua kävimme äänestämässä. Kokemus oli poikkeuksellinen, sillä äänestin koronaoireisena.
Kiitos suomalainen demokratia, jossa meille koronatoipilaille oli järjestetty ulkoäänestys. Espoolaiskoulun pihalla iloitsin paitsi kansalaisoikeudestani, myös siitä, että pääsimme hetkeksi neljän seinän sisältä koko perheen koronaputkesta!
Mattimeikäläiseksi kelpaava puolisoni äänesti ensimmäisenä. Hän todisti henkilöllisyytensä näyttämällä ajokorttiaan lasioven läpi. Vaalivirkailijat raottivat ovea ja sujauttivat äänestyslapun ulos.
Äänestysnumero lappuun, lappu kirjekuoreen, kuoren sujautus takaisin vaalivirkailijalle.
Seurasi vakavuudeltaan hupaisa performanssi. Koska me koronaoireiset emme itse voineet pudottaa äänestyslappua laatikkoon, vaaliavustaja käveli laatikon luokse takaperin pitäen äänestyslappua koko ajan päänsä yläpuolella. Ihan kuin hän olisi ollut matkaoppaamme etelänreissulla.
Seuraavaksi oli minun vuoroni. FFP2-maskini ja tupsupiponi välistä pilkottivat ruskeat silmät ja poskipäät. Puolison esimerkkiä seuraten nostin ajokorttini lasiovea vasten.
Tuntui siltä kuin olisin yrittänyt päästä sisään yökerhoon. Varsinaiset koronabileet.
Tässä kohtaa protokolla kuitenkin muuttui.
– PUHUTKO SUOMEA? vaalivirkailija lausui ylihuolellisesti artikuloiden.
Vaikka tällaiset tilanteet ovat turhankin tuttuja, en ollut varautunut, ja kysymys iskeytyi kasvojani vasten. En saanut vastatuksi mitään, nyökkäsin vain vaisusti.
Vaaleanpunainen ajokorttini, todistusaineistoni suomalaisuudestani, oli edelleen virkailijan silmien edessä. Suomessa syntyneenä ajokorttini syntymäpaikkarivillä komeilee FIN. Toiselta riviltä löytyy supisuomalainen toinen nimeni. Nimi, jonka voimaan olen luottanut. Enkä perusteetta, vaan tutkimustietoon pohjautuen: suomalaiseksi mielletty nimi suojelee syrjinnältä työ- ja asuntomarkkinoilla.
Tällä kertaa Pauliinasta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Toisin kuin valkoisen puolisoni kohdalla, vaalivirkailija epäili suomalaisuuttani.
Vaikka tällaiset tilanteet ovat turhankin tuttuja, en ollut varautunut, ja kysymys iskeytyi kasvojani vasten. En saanut vastatuksi mitään, nyökkäsin vain vaisusti.
Arjessa tapahtuville ihonväriin ja nimeen perustuville oletuksille on oma sanansa, rodullistaminen. Rodullistamisella tarkoitetaan ihmisten jaottelua ryhmiin heidän piirteidensä perusteella. Ruskea, siispä muuta kuin suomalainen.
Tilanne oli oppikirjaesimerkki tahattomasta mikroaggressiosta, eli kommentista, joka toiseuttaa ja ilmentää syrjiviä stereotypioita. Olennaista ei ole tarkoitus, vaan vaikutus. Harmittomiltakin tuntuvat kysymykset voivat olla loukkaavia ja kielteisiltä vaikutuksiltaan kasautuvia.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys afrikkalaistaustaisten suomalaisten kokemasta syrjinnästä kuvaa, kuinka rodullistamista tapahtuu arjen kohtaamisissa. Tarinat toiseuttamisesta toistuvat myös Mona Eidin ja Koko Hubaran toimittamassa kirjassa kolmen kulttuurin suomalaisista.
Ruskeana suomalaisena olen oppinut selittelemään tökeröt tilanteet tölväisijän puolesta. Vaalivirkailija oli oikeastaan vain hyvin kartalla! Olinhan äänestämässä koululla, jossa huomattava osa lapsista on vieraskielisiä.
Tutkimustiedon valossa vaalivirkailijan olisi kuitenkin pitänyt olettaa, että ne ulkomaalaistaustaiset, jotka äänestävät, puhuvat vähintään jonkin verran suomea. THL:n väestötutkimuksista tiedämme, että suomen tai ruotsin kielen osaaminen nostaa äänestämisen todennäköisyyttä.
Kuntavaaleissa joka neljäs kotimaisia kieliä vain vähän osaavista ulkomaalaistaustaisista äänesti. Sujuvammin suomea tai ruotsia puhuvissa äänestäneiden osuus oli 39 prosenttia.
Kunta- ja aluevaaleissa äänioikeutettuja ovat myös muut kuin Suomen kansalaiset, jos heillä on kotikunta Suomessa.Mutta mikä on se kriteeri, jonka perusteella oletetaan, ettei tietty äänestäjä osaa suomea? Onko esiin kaivettu Yhdysvaltain historiasta rasistinen ruskean paperipussin testi? Jos ihonväri on tummempi kuin paperipussin väri, oletetaan, ettei henkilö puhu suomea.
Usein käy niin, että yritetään olla huomaavaisia, mutta huomaamatta jää rivien välistä välittyvä viesti. Ihonvärisi perusteella oletan, että et ole suomalainen.
Pohdin pitkään, haluanko avata Ylen kolumnistina tällä aiheella. Esittäytyä koko kansalle:
– Hei olen Shadia, ruskea ja suomalainen.
Valitsenko taas puhua ja kirjoittaa rasismista ja representaatiosta? Itseänikin välillä väsyttää. On kuluttavaa selittää itseään ja avata valtavirrasta poikkeavia kokemuksia.
Rasismin tunnistamiseksi ja kitkemiseksi tarvitsemme kuitenkin esimerkkejä ulossulkevista normeista ja ihonvärin merkityksestä arjessa. Niitä ei voi kirjoittaa kuin ruskea suomalainen.
Shadia Rask
Kirjoittaja on THL:n tutkimuspäällikkö, joka on oivaltanut, että tutkimustiedon rinnalle tarvitaan myös esimerkkejä.
Kolumnista voi keskustella 24.3. klo 23.00 saakka.