Jossain vaiheessa opin keräilemään kuplivia ajatusaiheitani pieneen vihkooni. Monesti teksti onkin jo jonkin sortin järjestyksessä päässäni, kun koneen äärelle istahdan. Epätoivo iskee enää vain silloin, kun pieni vihkoni ammottaa tyhjyyttä ja ajatuskuplani pitäisi olla jo valmiina.
Tällä kertaa olin onnekas. Pienestä muistikirjastani löytyi montakin aihiota, joista jokaisesta voisi sanoa jotain näppärää. Ensimmäisenä ajatuksenani oli kirjoittaa joka joulun hittilahjoista. Siis niistä lahjoista, jotka päätyvät jo muutaman viikon kuluttua kaapin pohjalle ja lopulta kirpputorille.
Viime joulun hittituotteenhan me kaikki muistamme. Sehän oli tietysti piikkimatto. Tuo moderniksi fakiirimatoksikin tituleerattu ihmematto myi kaupoissa kuin häkä. Minäkin ostin halpakaupasta sellaisen itselleni. Mattoa myytiin ylevin, lähes lääketieteellisin mainoslausein vai miltä kuulostaa tämä: piikkimatto vilkastuttaa verenkiertoa stimuloimalla kehon akupunktiopisteitä. Piikkimaton käyttö voi lisätä myös rasvan palamista kehossa ja laukaista erilaisia jännitystiloja. ”Kyllä, tässä se on!”, mietin minä, kun matolla makasin ensimmäistä kertaa. Mutta jostain syystä ensimmäinen kerta jäi myös viimeiseksi. Taidan olla ihmistyyppinä hedonisti, joka laukaisee jännitystilansa mielummin vaikkapa lasillisella punaviiniä kuin piikkien päällä makaamalla.
Tämä joulun hittituote kapselikahvinkeitin taikoo kapselista erikoiskahvin kuppi kerrallaan siististi ilman mittalusikallisten laskemista. Vaivattoman nautinnon juhlaa individualistille, mutta kovasti jo työllistävää, jos kylään sattuukin tulemaan isompikin revohka kahvihampaat kipeinä. Sinkkuyksiön keittokomerostakin loppuu tila kovasti äkkiä, kun muut keittimet ja sekoittimet ovat jo aiemmin taloksi asettuneet. Missähän vaiheessa kierrätyskeskuksen pölyttyneet leipäkoneet saavat nuo kapselikeittimet seurakseen?
Toisena aiheena mietin musiikkia. Mitäpä jos kirjoittaisin jotain ylevää ja hienoa musiikista. Voisin kehottaa kaikkia pienten lasten vanhempia soittamaan jälkikasvulleen mahdollisimman paljon erilaista musiikkia. Omat lapseni kuuntelevat autossa aivan lumoutuneina Hectoria: ”Saattakaa vieraat ja näyttäkää Aslanin maa, viekää ja nostakaa kultaisten vuorien taa”. Kuinka nuo mielikuvitukselliset, monimerkityksiset sanat ja rikas monivivahteinen soitinmaailma suovat hetken levon tyyssijan aikuiselle kesken automatkan, mutta varsinkin lasten mielikuvituksen ne laittavat versomaan kohti uusia ulottuvuuksia.
Kolmantena aiheena ajatuskuplaani ajattelin kirjoittaa arvoista. Siitä, ettei perheen kanssa ole olemassa laatuaikaa, vaan on vain aikaa, jota kukin antaa perheelleen arvojensa mukaan ja valintojensa seurauksena enemmän tai vähemmän. Vanhemmuus ei ole suorittamista, vaan läsnä oloa ja yhteistä elämistä, niin iloissa kuin suruissa. Joskus parasta voi olla määrä, eikä niin sanottu laatu.
Näistä siis ajattelin kirjoittaa viimeiseen ajatuskuplaani. Mutta kun kerran viimeistä viedään, niin taidankin käyttää ajan itsekkäästi vain onnen toivotuksiin. Siis onnea rakas aviomieheni, tänään on syntymäpäiväsi. Rakastan sinua.
Muille haluan toivottaa rauhaa Jouluun ja onnea uudelle vuodelle. Olkoon se parempi kuin tämä vuosi ja toteutukoon jokaiselta meiltä ainakin yksi toive.