Rudolf Koivu tunnetaan hänen kuvituksistaan niin satu- kuin aapiskirjoissakin. Kuvituksissaa Koivu käytti paljon lapsia mallinaan.
Ähtärin kulttuuritoimenjohtaja Ulla Akonniemi on perehtynyt tarkasti Rudolf Koivun elämään ja piirroksiin. Hän kertoo, että Koivulla oli erikoinen tapa saada lapset pysymään mallina.
- Kerrotaan, että piirtäessään hän asetti liinan lattialle, mihin lapset tulivat malleiksi. Jotta hän sai lapset pysymään paikallaan, hän kertoi lapsille satuja. Ne olivat niin kiinnostavia, että lapset pysyivät paikallaan piirrokseen tarvittavan ajan, kertoo Akonniemi.
Rudolf Koivun teoksista tunneituimpia ovat hänen kuvituksensa mm. Topeliuksen, Anne Svanin ja Grimmin satuihin. Hän oli myös kuvittajana Koitto-lehdessä ja Kotiliedessä. Lisäksi hän piirsi joulukortteja.
- Rudolf Koivu olisi halunnut olla myös taidemaalari, mutta tuohon aikaan kuvittajille oli enemmän kysyntää. Siksi Koivu päätyi enemmän kuvittajaksi, elättääkseen itsensä, pohtii Akonniemi.
Rudolf Koivun teoksissa on siis paljon lapsia. Hänet tunnistaa myös luonnonläheisistä ja kauniista kuvista, mistä aistii myös tunnelman.
- Kuvissa lapset ovat hyvällä tuulella ja maisemat ovat kauniita. Myös tilanne, mistä kuva kertoo, on hyvin saatu mukaan, kertoo Akonniemi. Teoksista voi myös aistia Koivun kiinnostuksen esimerkiksi balettiin. Rudolf Koivu kun kävi paljon seuraamassa balettia asuessaan nuoruudessaan kummitätinsä luona Helsingissä.
Rudolf Koivu oli aikoinaan vähän mystinen henkilö. Hän oli hiljainen eikä tuonut itseään esille kovinkaan paljon.
- Koivu on syntynyt Pietarissa ja sieltä hänen teoksiinsa on välittynyt slaavilaisuus muun muassa väreinä. Omat vaikutteensa hänen töihinsä ovat tulleet myös Pariisin ja Lontoon matkoilta, toteaa Akonniemi.
Ähtärin pääkirjastossa, Pirkanlinnassa, on heinäkuun loppuun saakka näyttely Rudolf Koivun töistä. Esillä on Koivun kuvittamia kirjoja ja kortteja.