Lumikirkon seinät kohoavat nopeasti Lappeenrannassa, kun yli kymmenen miestä polkee lunta pitkän seinämuotin sisään. Kaksi traktoria tuo koko ajan muottiin lisää lunta.
Lumikirkko valmistuu aivan Lappeenrannan keskustan vieressä olevaan vanhan historialliseen Linnoitukseen. Tällä samalla paikalla on vuosisatoja sitten ollut kirkko, mutta korkealla paikalla se oli altis salamaniskuille. Siihen sen taru päättyikin, kun salama sytytti kirkon vuonna 1790. Uutta kirkkoa ei paikalle enää tuolloin rakennettu.
Nyt rakentuva lumikirkko on ikään kuin kunnianosoitus vanhalle kirkolle.

Työ alkaa
Kirkon rakentaminen alkaa lumen tiivistämisellä. Sitä varten on tehty vanerista pitkä muotti, johon lasketaan traktorin kauhasta lunta. Tämän jälkeen talkoolaiset polkevat muotissa olevan lumen jaloillaan tiiviiksi. Tällöin lumikiteiden sakarat ikään kuin tarttuvat toisiinsa kiinni, jolloin lumesta tulee hyvin kestävää.
– Kun lumi on poljettu tiiviiksi ja muotti on täynnä, nosturi nostaa muottia noin 50 senttimetriä ylospäin, kertoo kirkkoherra Juha Eklund.
Tiivistynyt lumi jää paikoilleen tasareunaiseksi seinäksi.
– Sen jälkeen alkaa tyhjän muotin täyttäminen ja lumen polkeminen aloitetaan uudelleen.
Lumikirkon seinien korkeudeksi tulee noin 2,8 metriä. Seinien päälle laitetaan kattotuolit ja niiden päälle peltikate. Lumikatto ei tulisi kauaa kestämään ja voisi olla vaarallinen.
– Jossain vaiheessa talvea sataa yleensä vettä. Se on pahin uhka lumikirkon rakenteille ja sen vuoksi katto tehdään pellistä, kertoo Eklund.
Rakentuu nopeasti
Talkoolaisilla on lumikirkon rakentamisesta tälle samalle paikalle jo kahdeksan vuoden kokemus. Sinä on aikana on hioiutunut tapa siitä, miten kirkko kannattaa tehdä. Esimerkiksi kahdella sivulla seinä on noin 60 senttimetriä paksu, kahdella muulla sivulla noin 10 senttimetriä ohuempi.
– Näin tammikuussa auringosta ei ole haittaa, mutta maaliskuussa se lämmittää ja sulattaa kirkon seiniä enemmän noilta kahdelta sivulta, siksi ne tehdään paksummiksi, sanoo kirkkoherra Eklund.

Puhdas pakkaslumi on seinien rakentamiseen parasta. Se on tasalaatuista, eikä siinä ole paakkuja. Lumi on peräisin muutaman kilometrin päästä Lappeenrannan Vanhalla kentällä olevalta luistelukentältä.
Talkooporukkana on reilut kymmenen miestä, joista osa on ollut rakentamassa lumikirkkoa joka kerta. Lumikirkon seinät saatiin tehtyä riittävän korkeiksi noin neljässä tunnissa.
Sen jälkeen aikaa kuluu vielä kirkon sisustamiseen. Sisälle rakentuu lumesta muun muassa iso alttari.

Kirkon ikkunat on tehty jäästä. Ne on valmistettu tarkasti erityisellä jääntekokoneella, jolloin jään sisään ei jää ilmakuplia eikä epäpuhtauksia.
Ikkunalla on korkeutta metri ja leveyttä puoli metriä. Muotissa jäästä tulee 25 senttimetriä paksu.
– Se on sahattu poikittain. Sahaaminen vie paksuudesta sentin eli yhden ikkunan paksuudeksi tulee 12 senttiä, kertoo jäätaiteilija Kimmo Frosti.
Joko joku vihitään lumikirkossa?
Lumikirkon eli Pyhän Laurin kirkon avajaisia vietetään sunnuntaina 13. tammikuuta kello 18. Kirkossa tullaan pitämään hartauksia kolmesti viikossa.
– Lumihiutalehartaudet kestävät noin 20 minuuttia keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin. On lumikirkossa joskus vietetty ehtoollistakin, sanoo kirkkoherra Juha Eklund.
Naimisiin Lappeenrannan lumikirkossa ei toistaiseksi ole menty, vaikka seurakunta on sitäkin vaihtoehtoa tarjonnut. Mikäli tänä talvena naimisiin tässä kirkossa haluaa mennä, niin kannattaa kuitenkin pitää kiirettä. Viimeistään maaliskuussa aurinko sulattaa kirkon käyttökelvottomaksi.
