Yhdysvaltalaiset arkeologit ovat löytäneet Springfieldin kaupungista Illinois'n osavaltiosta raunioita, joiden tarinan kaupunki oli pyrkinyt unohtamaan. Viiden palaneen talon jäänteet todistavat 110 vuoden takaisesta rajusta väkivallasta kaupungin mustaa vähemmistöä vastaan.
Valkoisen väkijoukon tuhoamalle mustien asuinalueelle on vuosien varrella rakennettu leveä tieosuus ja uusia taloja. Niiden alla on historiaa, jota ei ennen rakennustöitä tutkittu.
Rautatien laajennustöihin Springfield kuitenkin halusi liittovaltion rahoitusta. Sellainen edellyttää, että arkeologit tutkivat rakennettavan alueen menneisyyden.
Kynsilakkapullo jäi kertomaan elämästä
Asiakirjojen perusteella tiedettiin, että parkkipaikaksi päätyneellä alueella oli sijainnut mustien taloja. Arkeologiayritys Fever River Research teki ensimmäiset koekaivaukset muutama vuosi sitten.
Kaivauksissa löytyivät viidet hädin tuskin puolen metrin syvyyteen peitellyt talonperustat. Yrityksen sivuilla on kuvitettuja raportteja tutkimuksista.
Tuhkan ja muun palojätteen seassa lojui puisten pöytien säleitä ja keraamisten vessanpönttöjen sirpaleita sekä kuppeja, lautasia ja muita kodin esineitä. Elämästä ennen hyökkäystä kertoivat myös korsetinkappaleet, kynsilakkapullo ja luusta kaiverrettu rukousnauhan risti.
Viime syksynä solmitun sopimuksen mukaan radan linjausta siirretään kuutisenkymmentä metriä, mikä säästää yhden talon rauniot. Muut haudataan uudelleen, kunhan ne on tutkittu kunnolla. Kaivaukset alkavat tänä keväänä.
Illinois'n republikaanisenaattori Rodney Davis esitti viime viikolla lakia, joka tekisi mellakoissa tuhoutuneesta alueesta kansallisen historiallisen monumentin. Yhdysvalloissa on 130 tällaista suojeltua aluetta, joita pidetään erityisen merkittävinä muistoina valtion menneisyydestä.
Seka-avioliitto lietsoi lynkkaukseen
Tapahtumaketjun pani alulle valkoinen Mabel Hallam, joka elokuun 14. päivänä vuonna 1908 väitti mustan miehen tunkeutuneen yöllä hänen kotiinsa ja raiskanneen hänet. Hän osoitti poliisin pidättämien miesten joukosta tiilenkantaja George Richardsonin.
Ei mennyt tuntejakaan, kun poliisiputkan edustalle alkoi kerääntyä väkijoukkoa, joka vaati lynkkaamaan Richarsonin ja toisen pidätetyn mustan miehen. Häntä syytettiin hatarin perustein valkoisen miehen puukottamisesta.
Springfieldin šeriffi arveli rauhoittavansa väkijoukon salakuljettamalla miehet kaupungista, mutta väki hyökkäsi mustien kortteleihin. Vaikka paikalle kutsuttiin liittovaltion sotilaita, riehunta jatkui myös seuraavana päivänä.
Aikalaisten arvioiden mukaan mellakointiin osallistui jopa viisi tuhatta valkoista. He hävittivät järjestelmällisesti koteja ja liikeyrityksiä ja hakkasivat asukkaat, jotka eivät ehtineet pakenemaan Springfieldistä.
Kaksi miestä lynkattiin ja kolmas ammuttiin, kun hän yritti suojella parturinliikettään.
Toinen lynkatuista oli 84-vuotias entinen suutari. Hänet tapettiin, koska hän oli ollut vuosikymmeniä naimisissa valkoisen naisen kanssa. Jotkin nyt tutkituista raunioista saattoivat olla heidän talonsa, tutkijat päättelevät vanhojen karttojen perusteella.
Liikeyritykset erityiskohteena
Valkoisten rotumellakkaan juuri Springfieldissä ei ollut erityisiä syitä. Se oli tavallinen keskikokoinen keskilännen kaupunki, joka eli varsin vauraasti kaivosteollisuudesta.
Mustia asukkaita oli vain viitisen prosenttia. He olivat enimmäkseen sekatyöläisiä. Poliittista valtaa heillä ei ollut. Vain kourallinen oli onnistunut vaurastumaan liiketoiminnalla, mutta heidän asiakaskuntaansa olivat mustat, joten kilpailua valkoisten yrittäjien kanssa ei ollut.
Mellakoijien kohteena olivat kuitenkin ennen muuta nuo harvat liikemiehet. Historioitsija Roberta Senechal on arvioinut, että liikeyritysten tuhoaminen ja kahden yrittäjän tappaminen kertovat riehujien todellisista tarkoitusperistä.
Ilmeisesti nämäkin mustien nousun merkit olivat mellakoijille liikaa, Senechal päättele Illinois Periodicals Online -projektin sivulla julkaistussa artikkelissa.
"Lincoln vapautti teidät – nyt me näytämme minne te kuulutte!" Valkoisen väkijoukon huutamaa mustille Springfieldissä elokuussa 1908
Ei tuomioita murhista
Kaksi viikkoa mellakan jälkeen Mabel Hallam myönsi valehdelleensa. Richardson vapautettiin. Toisin kuin monet mellakkaa paenneista, hän palasi kotikaupunkiinsa.
Tuhoista nostettiin syytteitä noin 80 ihmiselle. Tuomioita langetettiin yksi. Se annettiin yhdelle nokkamiehistä varkaudesta. Rangaistus oli kuukausi vankeutta ja 25 dollarin sakko. Murhista ei tuomittu ketään.
Paikalliset lehdet puolustelivat mellakoijia sanomalla, että perussyy oli mustissa ja "heidän sopeutumattomuudessa vapaaseen yhteiskuntaan". Sittemmin myös mellakoijista pyrittiin maalaamaan kuvaa, joka Senchalin tutkimusten mukaan ei pidä paikkaansa.
He eivät olleet humalaisia pikkurikollisia, kuten lehdet kirjoittivat, eivätkä rasistisen asenteen mukanaan tuoneita etelävaltiolaisia muuttajia tai näiden jälkeläisiä tai muita siirtolaisia, kuten historioitsijat myöhemmin esittivät.
Senechalin tutkimusten mukaan tyypillinen tapaus oli parikymppinen, naimaton ja työtön paikallinen mies. Harvoilla oli minkäänlaista rikostaustaa. Mellakka oli kotoperäinen, Senechal summaa.
Springfieldiin suunnitellaan muistopuutarhaa
Springfieldin mellakka kannusti ihmisoikeuksien puolustajia järjestäytymään. New Yorkissa perustettiin puoli vuotta myöhemmin NAACP, Kansallinen liitto värillisten oikeuksien ajamiseksi. Se otti ohjelmaansa muun muassa lynkkausten tutkimisen.
NAACP:n perustamispäivä ei ollut sattumalta Abraham Lincolnin syntymäpäivä. Springfield oli ollut Lincolnin pitkäaikainen kotikaupunki. Lincoln ajoi voimakkaasti orjuuden lakkauttamista, ja tavoite toteutui hänen presidenttikaudellaan..
Lincolnin kirjastosäätiön sivulta on luettavissa pdf-muodossa 79-sivuinen kirja Something So Horrible: The Springfield Race Riot of 1908. Se ilmestyi mellakan muistonäyttelyn yhteydessä kymmenen vuotta sitten.
Kun mellakasta tuolloin tuli kuluneeksi vuosisata, NAACP tilasi Springfieldiin muistopatsaan. Nyt kaupunkiin suunnitellaan muistopuutarhaa isoine muistomerkkeineen. Hankkeesta voi katsoa videon täältä.
Muistomerkin osana olisi pronssinen lynkkauspuu. Varsinainen puu hävisi jo elokuussa 110 vuotta sitten. Koko puu päätyi vuorokaudessa palasina matkamuistoja metsästäneiden taskuihin.
Lue myös:
Sata vuotta se kesti: Lynkkaamisesta tuli Yhdysvalloissa laitonta