Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 121195

Kahden maan kansalainen hakee Suomen kesästä rauhaa

$
0
0

Seikkailunhalu vei Ulla Mönkäreen jo nuorena maailmalle.

- Lähdin Suomesta yli 23 vuotta sitten. Työskentelin ensin matkaoppaana parikymmentä vuotta ja sitten vaihdoin ravintola-alalle. Alun perin ei ollut tarkoitus jäädä näin pitkäksi aikaa.

Mönkäre työskentelee nykyään saliemäntänä suomalaisessa ravintolassa Playa del Inglesissa, Kanarian saarilla.

Moni suomalainen haaveilee viettävänsä eläkkeellä talvet etelässä ja kesät Suomessa. Mönkäre on lähtenyt Espanjaan töiden perässä – ei talvea pakoon.

- Olen itse asiassa talvi-ihminen. Suomen neljä, toisistaan erottuvaa vuodenaikaa ovat hienoa, niitä osaa kai arvostaa vasta kun ollut pitkään poissa. Touko- ja syyskuu ovat lempiaikaani Suomessa. Toivottavasti jatkossa voin viettää enemmän jouluja Suomessa, nyt olen ollut parinkymmenen vuoden aikana vain kahdesti, Mönkäre valittelee.

"Lama masentaa valoisia espanjalaisia"

Neljän kuukauden kesäloma Suomessa kuulostaa ihanteelliselta, mutta pitkän työrupeaman jälkeen rentoutuminen tulee tarpeeseen. Erityisesti Mönkäre nauttii Orimattilassa sijaitsevan kesäpaikkansa rauhasta.

- Kun työskentelee turistialueella, on aina metelissä. Täällä on rauhaa ja luonto lähellä, kaupungissakin. Ruohonleikkuu on lempipuuhaani Suomessa, koska Kanarialla kotipihani on asfaltoitu, kesäsuomalainen paljastaa.

EU:sta on hyötyä kahdessa maassa asuvalle. Hänellä on EU-kansalaisena esimerkiksi oikeus käyttää espanjalaisia sairaalapalveluja. Mönkäre kertookin elävänsä etelässä kuin suomalainen Suomessa.

Espanjassa taloustilanne on eurooppalaisittain verrattuna surkea – lama näkyy myös turistialueella.

- Lama näkyi jo viime talvena, erityisesti palvelualalla ja rakentamisessa. Lähtiessäni toukokuussa työttömyysprosentti oli Kanarialla 25. Espanjalaiset ovat yleensä aurinkoisia ja valoisia persoonia, mutta taantuma masentaa, Mönkäre tietää.

"Elän päivä kerrallaan"

Suomalaiset ovat Mönkäreen mukaan arvostettuja turisteja Espanjassa.

- Ajatus häirikköturisteista on perua 1960- ja -70-luvuilta. Örveltäjät ovat nykyään harvinaisia. Suomalaiset ovat pidettyjä ja haluttuja matkustajia Kanarialla.

Toukokuun alussa Suomeen lennähtävä Mönkäre pakkaa jälleen laukkunsa syyskuun puolivälissä.

- Muutaman vuosi tarkoitus jatkaa vielä ravintolassa, mutta ei tiedä tulevaisuudesta. Olen oppinut Espanjassa elämään päivä kerrallaan. En säästä sukanvarteen, vaan elän tänään ja murehdin huomista huomenna, kahden maan kansalainen naurahtaa.

Maailmalle jo nuorena karannut kannustaa muitakin elämänmuutoksiin.

- Minun on ollut helppo tehdä ratkaisuja, koska olen perheetön. Mutta vaikka olisi perheetönkin, kannattaa ottaa mielenkiintoiset tarjoukset vastaan. Aina voi palata takaisin, mutta lähtemättä jättämistä voi joutua myöhemmin katumaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 121195

Trending Articles