Muutos on jo aistittavissa Kouvolan Kimolassa. Kylän nimeä kantavan kanavan ympäristöstä on kaadettu metsää, ja vanhan nippunosturin läheisyyteen on ilmestynyt konteista kyhätty työmaatoimisto. Siellä täällä seisoo työkoneita.

Näkymä vesireitin varrella alkaa pian muuttua vauhdilla, kun entinen puunuittokanava kunnostetaan veneliikenteelle. Rakennustöiden on määrä käynnistyä parin viikon sisällä avolouhinnoilla ja kanavan erikoisuuden, 70 metriä pitkän tunnelin avartamisella. Elokuun lopussa aloitetaan kanavan ruoppaus ja verhoilu. Kanavan ylittävät Kimolan silta ja Taipaleen yksityissilta uusitaan osana hanketta.

Kimolan kanavan kaivuutyön yhteydessä sattui 1960-luvulla mittavia sortumia. Ne ovat hankkeen suurin riski nytkin.

– Kukaan ei halua, että 60-luvun tapahtumat toistuvat. Suurin haaste on yläkanavan jyrkkien luiskien hallitseminen niin, ettei siellä tapahdu mitään sortumia. Joudumme tekemään kevennysleikkauksia ja vastapenkereitä. Luotan siihen, ettei tässä käy mitään, kun suunnitelmien mukaan tehdään, sulku- ja väyläurakoista vastaavan Kreaten työpäällikkö Mika Seppälä toteaa.

Hankkeen yhteydessä kanavan vanha nippunosturi puretaan, ja sen tilalle rakennetaan 12 metriä korkea venesulku. Pudotuskorkeus tulee olemaan hyvin samaa luokkaa Saimaan kanavassa sijaitsevan Mälkiän sulun kanssa. Myös Mälkiän sulun pudotuskorkeus on noin 12 metriä, ja se on tällä hetkellä Suomen korkein.

– En ole aivan varma, kumpi on korkeampi. On siinä ja siinä, tuleeko Kimolan pudotuskorkeus olemaan Suomen korkein vai toiseksi korkein, Liikenneviraston sisävesiväyläyksikön päällikkö Tero Sikiö sanoo.

– Mälkiässä vesisyvyys on suurempi, joten porttina se on korkeampi.

Kanavan kunnostus avaa vesireitin Pyhäjärven ja Päijänteen välille. Se mahdollistaa veneilyn Kouvolasta Pohjois-Savoon Keiteleelle saakka. Valmista on määrä olla vuoden 2019 loppuun mennessä.

Alkuperäinen kanavatunneli säilytetään

Kimolan kanavan erityispiirre on venesulun tunneli, joka on ainoa lajiaan Suomessa. Tero Sikiön mukaan se on harvinaisuus myös maailman mittakaavassa.

– Englannissa on vastaavia jokilaivoja varten rakennettuja tunneleita, mutta muualla maailmassa niitä ei tietämykseni mukaan juurikaan ole. Tunneli on mielenkiintoinen erikoisuus, Sikiö toteaa.

Tunneliosuus levennetään ja korotetaan louhimalla veneille sopivaksi. Tunneli sijaitsee nippunosturin alapuolella Pyhäjärven puolella. Sen kautta puut uivat Kymijoen tehtaille vuoteen 2002 saakka.

Alun perin kustannussyistä rakennettu tunneli päätettiin säilyttää paikallisten asukkaiden ja matkailuyrittäjien toiveesta. Tunnelin säilyttäminen tulee myös halvemmaksi kuin sillan rakentaminen sen tilalle. Sillasta olisi tullut pitkä, sillä Jaalan ja Vierumäen välinen 363-tie kulkee kanavan yli viistosti.

– Tämä on erittäin mielenkiintoinen hanke. Näitä kanavia ei joka päivä Suomessa rakenneta. Kun tällainen uittoon tarkoitettu väylä muutetaan toimimaan venereittinä, niin onhan se näissä maastoissa hyvännäköinen. Mökkeilen Pyhäjärven puolella, ja tulen varmasti itsekin pyyhkäisemään tästä kahville, Mika Seppälä suunnittelee.

Hanke jakaa kuntalaisten mielipiteet

Kimolan kanavan kunnostamisesta on keskusteltu 90-luvulta saakka. Kunnolla kanavaa on yritetty saada vesiliikennekäyttöön muutaman vuoden ajan, mutta hanke on takunnut esimerkiksi byrokratian, lainsäädännön ja rahoitusongelmien vuoksi.

Alun perin kunnostuksen arvioitiin maksavan 9–10 miljoonaa euroa, mutta kustannukset nousivat 20,8 miljoonaan euroonmuun muassa hankalan maaperän vuoksi.

Vielä keväällä kanavan kunnostus oli uhattuna, kun valtiovarainministeriö ei hyväksynyt kanavan lisärahoitusesitystä. Lopulta rahoitus kuitenkin heltisi. Valtio kustantaa hankkeesta kaksi kolmasosaa, eli noin 14 miljoonaa.Kouvolan maksettavaksi jää 4,8 miljoonaa, Heinolalle 1,3 miljoonaa ja Iitille 830 000 euroa.

Julkisessa keskustelussa on kritisoitu sekä hankkeen kannattavuutta että hintaa. Hankkeen rakennusluvista on myös valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oikeus kuitenkin hylkäsi valitukset.

Vaikka kanavahanke on hyväksytty ja rakenteilla, se jakaa yhä ihmisten mielipiteet.

KouvolalainenAnja Virtanen on haastattelun alussa hankkeen kannalla, mutta muuttaa mielensä hinnasta kuultuaan.

– Kustannusarvio on erittäin kallis. Kouvolan talous on muutenkin kuralla. En ole sen kannalla, että rakennetaan tuollaisia hömpötyksiä. Ei kiitos, Virtanen lataa.

Moni uskoo kanavan tuovan uutta elinvoimaa sen lähikunnille.Kanavan toivotaan luovan uusia työpaikkoja esimerkiksi sen varrelle perustettavien majoitus- ja ravintolapalveluiden myötä.

– Varmaan huonompiinkin asioihin satsataan kuin kanavaan. Itse näen hankkeen positiivisena asiana. Ainahan siihen menee rahaa, kun tehdään investointeja tulevaisuuteen, kouvolalainen Veikko Huttunen toteaa.

Myös kuusankoskelainen Erja Siekkinen on hankkeen kannalla.

– Kalliiksihan se tulee, mutta jos kanavasta on hyötyä ihmisille, niin se kannattaa laittaa kuntoon. Uskon, että se tuo tälle paikkakunnalle tulevaisuudessa hyvää.

Niin ikään kuusankoskelainen Marja Aaltonen lähtisi mielellään veneilemään Kimolan kanavalle.

– Joka asiassa on puolustajat ja ne, jotka haluavat torpata. Olen sitä mieltä, että jokaiselle jotakin. Voisin kuvitella, että vesistöjämme on kiva käyttää kaikkeen kivaan, Aaltonen toteaa.

vaaratilanne ohi Inarin kunnassa Kaamanen, Partakko, Sevettijärvi ja Näätämön alueella matkapuhelinverkon häiriötilanne on ohi. Hätäpuhelut toimivat normaalisti.

Hätäkeskuslaitos

Varningsmeddelande:

faran över Enare Kaamanen, Partakko, Sevettijärvi och Näätämö områdets mobilnätsstörningar är över. Nödsamtalen fungerar normalt.

Nödcentralsverket

Váruhandieđáhus.

Anára Gámas, Bárttet, Čeavetjávri ja Njávdán guovllus leamašan mátketelefonfierpmádaga hehttehusdilli lea meattá. Heahtenummárii riŋgen doaibmá dábálaččat.

Heahteguovddášlágádus.

VAARÂTIÄĐÁTTÂS

Aanar Kaamâs, Päärtih, Čevetjävri já Njiävđám kuávlust mätkipuhelinviermi tuáimá oppeet. Etinumereh tuäáimih oppeet.

Etikuávdášlájádâs.

Vaarteâđtõs

Aanar Kaamanen, Partakko, Če´vetjäu´rr da Njauddâm vuuʹdest vuuʹdest mäʹtǩǩteʹlfonsäimmõõzz stamldõsvueʹǩǩ lij mõõnnâm rääi. Jieʹttsaaǥǥ toiʹmmje takainalla.

Jieʹttkõõskõs-stroiʹttel

– Vuorovaikutus ja ihmisten kohtaaminen, suhtaudun niihin oikeasti tosi vakavasti. Mun mielestä ihmiset on niin mielenkiintoisia. Ja jos sä oot ihminen, joka suhtautuu jokaiseen samalla intensiteetillä, niin kyllähän sä väsyt, Anni Lötjönen sanoo.

– Nyt haen sellaista balanssia, että miten tätä työtä voisi tehdä siten, että välittää ihmisistä, mutta muistaa välittää kuitenkin myös itsestään.

Huora-yhtyeen laulaja Lötjönen, 34, puhuu musiikin tekemisestä, mutta lähes täsmälleen samoilla sanoilla hän voisi puhua ja on puhunutkin haastatteluissa aiemmasta työstään sosiaalityössä.

Lötjönen työskenteli kymmenen vuotta nuorten kohtaamispaikalla Tampereella. Kohtaamispaikalle hakeutui nuoria, joilla oli tavalla tai toisella elämässään vaikeaa.

Nyt mä en pysty tekemään mitään, mutta mulla on silti ihmisarvo ja olen jollain tavalla tälle yhteiskunnalle merkittävä. Sellaista kokemusta en ole saanut.

Lötjönen oli nuorten elämässä ja ongelmissa niin vahvasti kiinni, että oma mielenterveys alkoi olla koetuksella. Lötjönen sairastui myötätuntouupumukseen ja lopulta irtisanoutui.

Sen jälkeen hän toimi samassa työpaikassa koordinaattorina, mutta jäi työttömäksi keväällä 2017 määräaikaisen työsuhteen päätyttyä.

Seurannut kesä oli vuonna 2013 perustetun, mutta vasta vuonna 2015 toden teolla aktivoituneen Huoran ensimmäinen varsinainen festarikesä, jonka aikana bändi kapusi jo maan suurimpien festarien lavoille.

Haastatteluun Tampereen Laukontorille Lötjönen tulee suoraan studiolta, jossa Huora työstää tulevaa kakkosalbumiaan.

Luvassa on kuulemma samanlaista meininkiä kuin Hukutaan paskaan -debyytillä: punkin ja metallin raja-aidoista piittaamatonta paahtoa ja lauluja yhteiskunnallisesta ja yksityisemmästäkin pahoinvoinnista.

Politiikkaan lähteminen on käynyt mielessä

Ensimmäisen levyn aikoihin Lötjöstä nätisti sanottuna otti päähän päivän politiikassa moni asia, kuten opintotukileikkaukset. Edelleen kuulemma pännii.

Kuluneen vuoden aikana pystymetsästä laulajaksi hypännyt Lötjönen on rocktähteyden opettelemisen lisäksi opetellut etsimään töitä.

Aiemmin Lötjönen oli omien sanojensa mukaan niin sanottujen normaalien ihmisten joukossa: koko ikä työelämässä eikä huomattavia mielenterveyden häiriöitä.

– Vituttaa asenne, että työtön on omasta halustaan työtön eikä halua mennä töihin, vaikka kyse ei ole siitä. Meidän elämäntilanteethan voivat muuttua ja se työ mitä on tehnyt voi muuttua mahdottomaksi. Ja se on jo tarpeeksi vaikea huomata. Sitten yrität keksiä uusia keinoja elää ja jopa toipua kokemastasi, Lötjönen sanoo.

Perustaisin oman puolueen. Ei vaan pysty millään venymään näihin nykyisiin.

Lötjösen mukaan yhteiskuntaa ei ole rakennettu siten, että olisi mahdollisuus voida huonosti tai rauhassa toipua. Tukitoimia on, mutta ne ovat kuulemma näennäisiä.

– Ilmapiiri on sellainen, että ”mene eteenpäin, ole hyödyksi, tee jotain”. Mutta, että rauhassa kokisit itsesi arvokkaaksi ja olisit paikoillasi. Että nyt mä en pysty tekemään mitään, mutta mulla on silti ihmisarvo ja olen jollain tavalla tälle yhteiskunnalle merkittävä. Sellaista kokemusta en ole saanut.

Lötjönen sanoo ohimennen, että olisi kiva tehdä seuraavaksi työtä, missä asioihin pääsisi vaikuttamaan. Onko hän sitten miettinyt politiikkaan mukaan lähtemistä?

– Tiedätkö, kun olen sitä vähän salaa miettinytkin, Lötjönen sanoo.

Onko puoluekantaa?

– Perustaisin oman puolueen. Ei vaan pysty millään venymään näihin nykyisiin, hän sanoo ja räjähtää nauramaan.

– Olen ehdottomasti vihervassari, mutta on paljon ihan omiakin ajatuksia. Luette sitten puolueohjelmasta ne!

Lötjönen purkaa sanoituksiinsa omaa pahoinvointiaan ja myös omaa työhistoriaansa. Kun on vuosia päivittäin tekemisissä toisten epäonnen kanssa, niin oma maailmankuva alkaa muokkaantumaan siihen suuntaan, että maailmassa on enemmän pahaa kuin hyvää.

– Ajattelin, että ei voi varmaan löytyä toisen levyn verran matskua näistä jutuista, mutta kyllä jumalaare… Vielä mennään muutama levy näillä ja sitten tulee iskelmää, Lötjönen nauraa.

Huora hamuaa maailmalle

Lötjösen sielunmaisema ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin sanoituksiin suodattuva. Hän kuvailee itseään äärimmäisen herkäksi ihmiseksi, joka toivottaa ikkunasta näkyville tutuille linnuille aamulla huomenet ja varoo tupakan tumppaamista nurmikolle, koska nurmikkoa voi sattua.

Herkällä ihmisellä on ollut tekemistä rockyhtyeen keulakuvaksi kasvamisessa. Musiikillista taustaa Lötjösellä ei juuri ollut ennen kuin Huoran perustajat Paavo Pekkonen ja Pasi Viitala, joka ei enää soita yhtyeessä, pyysivät häntä kännivitsistä lähteneen Huoran laulajaksi.

Aiemmin esiintyminen oli Lötjöselle paniikkikohtaukseen verrattava kokemus, mutta kesällä 2017 korkatut isot lavat koulivat. Tänä kesänä on ollut jo helpompaa ja esiintymisestä on tullut jopa nautinnollista.

Jäädessään töistä pois Lötjönen ei kertonut ohjaamilleen nuorille, että syy on uupumus, koska ei halunnut heidän tietävän ja mahdollisesti syyllistävän itseään. Hän kertoi hieman pehmitellen, että täti on nyt hieman väsynyt ja siksi pidetään pieni tauko yhteydenpidossa.

Lötjönen on sittemmin pitänyt muutamiin läheisiksi muodostuneisiin nuoriin yhteyttä, vaikka suositeltavaa olisi ollut katkaista kaikki siteet oman toipumisen nimissä.

– Sosiaalityössä luo suhteen ihmiseen, ja eihän mikään suhde katkea näin, Lötjönen sanoo ja napsauttaa sormiaan.

Lötjönen kertoo, että on ollut mahtavaa huomata, että nuorilla menee hyvin.

– Se on palauttanut uskoa maailmaan. Että kyllä ne vaikeudet ratkeaa jokaisen kohdalla jossain vaiheessa.

Hän on saanut entisiltä nuoriltaan myös palautetta bändihommistaan.

– Ne on suhtautunut vähän samalla tavalla kuin sukulaiset. Osa tykkää ja osa on, että ”ai kauhee” ja joillekin on ihan sama.

Erityisen mieleenpainuvaa oli törmätä yllättäen ennen Tampereen Klubin keikkaa yhteen nuorista ja vaihtaa kuulumiset.

– Oli se vähän outoa laulaa ”ämmät hei, nyt sitä pillua”, kun sanotaan vaikka Mikko, nimi muutettu, katsoo yleisössä silmiin, Lötjönen nauraa.

Nousu lähinnä treenikämpällä hauskaa pitävästä ja kaveribändien kanssa yhteiskeikkoja tekevästä kännivitsistä miljooniin Spotify-kuunteluihin ja Provinssin lavalle on ollut niin nopea, että Lötjönen on vieläkin suu auki.

Miten isoksi Huora voi ylipäätään kasvaa? Lötjösen mukaan tuleva levy näyttää suuntaa. Hinkua olisi ulkomaillekin keikkailemaan. Mielellään sellaiseen paikkaan, missä voi surffata. Euroopassakin on kuulemma surffaamiseen hyvin soveltuvia paikkoja, mutta Etelä-Amerikassa vielä enemmän.

– Ja siellähän on kova suomipunkkiskene, Lötjönen intoilee.

Se oli haju. Palaneen ruumiin haju. Sitten silmät rekisteröivät näkemänsä ja kertoivat siitä aivoille – karrelle palanut ruumis, joka oli pysähtynyt ryömivään asentoon.

Vasta viimeisenä tuli paikallisten kertoma tarina. Teinityttö oli hakannut vanhan miehen vasaralla henkihieveriin, peitellyt oljilla ja sytyttänyt palamaan.

– Tuollaista vihaa esiintyy. Sitä olisi tapahtunut enemmän, jos emme olisi olleet siellä, huokaisee entinen rauhanturvaaja Antti.

Palaneen ruumiin hajun takia Antti ei syönyt kiuasmakkaraa vuosiin. Haju oli liian samanlainen.

Tuollaista vihaa esiintyy. Sitä olisi tapahtunut enemmän, jos emme olisi olleet siellä. Antti

Nuoren miehen palo seikkailuun

Antti on entinen rauhanturvaaja. Hän ei esiinny omalla nimellään, eikä halua eritellä tarkasti, missä kaikkialla hän on ollut mukana rauhanturvaoperaatiossa. Mies vastaa kysymystä kiertäen, sotilaalle tyypillisesti. Kohteliaasti. Lyhyesti. Ei liian tarkasti. Yksityisyys on hänelle äärimmäisen tärkeää. Hän ei halua antaa kasvojaan sille, millainen rauhanturvaajan tulisi olla.

– Olen ollut Balkanilla ja Afganistanissa.

Antin ura rauhanturvaajana alkoi 1990-luvun lopulla ja kesti taukoineen lähes kymmenen vuotta. Hän oli vain pari vuotta päälle parikymppinen ensimmäisellä reissullaan.

– Oli mahdollisuus lähteä ja sopivasti nuoren miehen seikkailumieltä. Olin nähnyt ennen ensimmäistä reissua maailmaa sen verran, että olin käynyt Ruotsin-laivalla.

Olin nähnyt ennen ensimmäistä reissua maailmaa sen verran, että olin käynyt Ruotsin-laivalla. Antti

Antti suhtautuu äärimmäisen vakavasti siihen, mitä on kokenut ja nähnyt. Hän ei anna haastattelua nimettömänä vain oman mukavuutensa tähden.

– Kun on kohdannut paikallisia sotalordeja ja nähnyt, miten pahoja ihmisiä he voivat olla, ei tule mieleenkään kertoa tieten tahtoen nimeään julkisesti. Se ei ole vain oman itseni suojelua, vaan myös perheeni suojelua.

Koulutusta kulttuuriin ja uhkiin

Tällä hetkellä suomalaisia rauhanturvaajia on eri kohteissa noin 500. Määrällisesti eniten suomalaisia sotilaita on Libanonissa, missä heitä on reilut 300. Lisäksi heitä on Kosovossa, Malissa, Somaliassa, Irakissa ja Afganistanissa.

Kriisinhallintatehtäviin hakee noin 1 500 reserviläistä vuosittain. Noin tuhat heistä on rauhanturvaoperaatioihin kelvollisia. Esteitä lähtemiselle voivat olla muun muassa erilaiset terveydelliset syyt ja epäselvyydet tai keskeneräiset asiat poliisin tai velkojien kanssa.

Kiinnostus kriisinhallintatehtäviin on siis varsin suurta. Onko nuorilla realistinen kuva siitä, mikä heitä tehtävissä odottaa? Porin prikaatin kriisinhallintakeskuksen johtaja Pasi Autio uskoo, että on.

– Hakijoiden kanssa keskustellaan rekrytointivaiheessa. Heille kerrotaan, mitkä operaatiot ovat käynnissä ja millaisia tehtäviä niissä on auki. Hakijat myös itse seuraavat mediasta, mitä missäkin on meneillään. Kylmiltään operaatioihin ei siis lähdetä, Autio kertoo.

Säkylässä sijaitseva kriisinhallintakeskus tulee kaikille suomalaisille rauhanturvaajille tutuksi. Jokainen kriisinhallintaoperaatioon lähtevä sotilas käy noin kuukauden mittaisen koulutuksen Säkylässä ennen lähtöään.

– Sotilaille on kulttuurikoulutusta, käydään läpi uhkaavia tilanteita ja varmistetaan, että operaatiossa jaksetaan henkisesti ja fyysisesti. Lisäksi lähtevälle joukolle koostetaan tietopaketti kohteesta, Autio sanoo.

Albaanirikolliset tulivat uniin

Koulutus ei pääty lähtökoulutukseen. Nykypäivänä yhtä suuressa roolissa on kotiinpaluun jälkeen purkutilaisuus, joka on jokaiselle operaatiossa olleelle pakollinen.

Siviilin näkökulmasta on itsestäänselvää, että sotilaille järjestetään jonkinlainen keskustelutilaisuus vaarallisen ja stressaavan matkan jälkeen. Purkutilaisuuksien järjestäminen on kuitenkin alkanut alle kymmenen vuotta sitten, vuonna 2009.

– Afganistanissa tilanne oli tuolloin paikoittain erittäin hektinen. Sen jälkeen tunnistettiin tarve purkujen järjestämiselle, selventää Pasi Autio.

Afganistanissa tilanne oli paikoittain erittäin hektinen. Sen jälkeen tunnistettiin tarve purkujen järjestämiselle. Pasi Autio

Antti on ollut purkutilaisuudessa vain kerran. Ennen vuotta 2009 sellaisista ei edes puhuttu.

– Ensimmäisen reissun jälkeen Helsinki–Vantaalla morjestettiin kavereiden kanssa ja jatkettiin matkaa.

Antilla olisi ollut ensimmäistä kertaa mahdollisuus mennä purkutilaisuuteen vuonna 2009. Hän ei mennyt.

– Se tuntui jotenkin lapselliselta. Oltiin jo sovittu jätkien kanssa, että nähdään seuraavana kesänä.

Ensimmäisen reissun jälkeen Antti nukkui omassa sängyssään ja näki unta albaanirikollisista. Seuraavaksi hän heräsi siihen, että oli käymässä silloisen tyttöystävän kimppuun, joka oli nukkunut vieressä.

– Kyllähän jotkut asiat tulivat uniin. En silti koe, että olisin tarvinnut varsinaista mielenterveysapua.

Omaa elämää ei voi paeta

Tavallisen ihmisen korvaan Antin kokemukset kuulostavat rankoilta, mutta hänen suhtautumisensa niihin on yllättävän seesteinen.

Johtuuko se siitä, että hän on sotilas, vai onko asioiden pois työntäminen ja jopa vähättely yksinkertaisesti ihmisen tapa selviytyä hankalista asioista?

Kysytään sitä apulaisylilääkäri Anna Eskolalta Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) psykiatriselta konsultaatiopoliklinikalta. Kriisinhallintatehtävissä olleet sotilaat voivat ottaa poliklinikalle yhteyttä palveluksen jälkeen, jos kokevat tarvitsevansa apua.

– Ei ole harvinaista, että ärsyke nykyhetkessä laukaisee vanhan trauman, Eskola sanoo.

Sotilailla saattaa olla ongelmia jopa pyykinpesussa ja ruuanlaitossa. Ja jos on lähtenyt reissuun paetakseen oman elämän ongelmia, ovat ne siellä usein palaajaa odottamassa. Anna Eskola

Posttraumaattiseen stressioireyhtymään kuuluvat traumaattiseen tapahtumaan liittyvät painajaiset, takaumat, tunnekyvyn latistuminen, eristäytyminen, ylivireystila, säpsähtely, masennus ja ahdistus sekä myös mahdolliset itsemurhayritykset. Yleensä oireyhtymä alkaa muutaman kuukauden sisään tapahtumasta ja häviää ajan myötä.

– Yhdellä potilaalla vuosia sitten alkanut stressioireyhtymä rupesi oireilemaan uudestaan nykypäivän terroritekojen aallon takia. Hän muisteli omia kokemuksiaan, mutta koki myös turvattomuutta nykyhetkessä, Eskola selventää.

Posttraumaattinen stressioireyhtymä ei siis esiinny vain yhdellä tavalla. Anna Eskola kertoo, että varsinaista posttraumaattista stressioireyhtymää tavallisempia ovat lievemmät soputumisvaikeudet siviilielämään. Oirekuvassa voi olla esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta, unettomuutta ja päihteiden liikakäyttöä.

– Sotilailla saattaa olla ongelmia jopa pyykinpesussa ja ruuanlaitossa. Ja jos on lähtenyt reissuun paetakseen oman elämän ongelmia, ovat ne siellä usein palaajaa odottamassa.

Ärsytyskynnys madaltuu

Pasi Aution mukaan tutkimuksissa on eritelty kolme motivaatiota lähteä rauhanturvaajaksi: seikkailu, omalla uralla eteneminen ja maailmanparantaminen, eli päämotiivina halu auttaa kriisialueilla olevia ihmisiä. Kolmella tyypillä ei ole suuria eroja siinä, kokeeko joku asiat raskaammin kuin toinen.

On myös havaittu motivaation vaihtumista, kun huomataan, ettei ongelma ratkeakaan operaatiossa olon aikana. Sitten pyritäänkin löytämään operaatiosta esimerkiksi ammatillista hyötyä.

– Ehkä näillä niin sanotuilla maailmanparantajilla on hivenen hankalampaa palata arkeen, kun oman operaation aikana ei maailma parannukaan, sanoo Pasi Autio.

Antti tunnistaa rauhanturvaajatyypit. Hän uskoo, että motivaatio lähdölle muuttuu jokaisen operaation jälkeen.

– Aluksi ei välttämättä ymmärrä omaa rooliaan oikein koko operaatiolle. Yksittäinen tylsähkö puoli vuotta saattaa olla kokonaisuudelle todella tärkeä.

Aluksi ei välttämättä ymmärrä omaa rooliaan oikein koko operaatiolle. Yksittäinen tylsähkö puoli vuotta saattaa olla operaatiolle todella tärkeä. Antti

Vaikka motivaatiot rauhanturvaajaksi lähtemiselle ovat erilaisia, sotilaita kuitenkin yhdistää yksi hyvin vahva tekijä, muistuttaa Porin prikaatin kenttärovasti Risto Katila.

– Meidät viedään normaalista epänormaaliin. Se kuormittaa ja rasittaa. Ärsytyskynnys voi esimerkiksi olla matalampi, Katila selittää.

Katila on itse ollut kerran mukana rauhanturvaajana, Libanonissa. Suomessa hän toimii kouluttajana purkutilaisuuksissa, jotka järjestetään kotiinpaluun jälkeen.

Miesten synkkä mökkireissu

Kosovossa ollessaan Antti tapasi pienen, noin 7-vuotiaan tytön. Hän luuli ensin, että tyttö oli sokea.

– Ne silmät olivat niin sellaiset... kylmät. Sisällä ei ollut mitään. Juttelin tytön vanhempien kanssa ja tyttö oli nähnyt enemmänkin sotaa. Jos olemassaolollaan pystyy vastaavanlaisen estämään, niin kyllä koen sen mielekkääksi.

Antti ei ole koskaan hakenut apua kokemiinsa traumoihin. Miten hän elää kaiken näkemänsä kanssa?

– Hyvin. Olisi vaikeampaa, jos en olisi nähnyt asioita. Silloin ne askarruttavaisit enemmän, hän pohtii.

Olisi vaikeampaa, jos en olisi nähnyt asioita. Silloin ne askarruttavaisit enemmän. Antti

Luuleeko hän, että olisi joskus tarvinnut apua ammattilaisilta?

– Ei, en sinänsä. Ei operaatioiden takia.

Antti pysähtyy miettimään.

– Tai tavallaan kyllä. Kyllä jotkut asiat ovat jääneet vaivaamaan, hän sanoo hiljaa.

Miksei hän sitten ole hakenut apua?

– Voihan se olla, että kallonkutistaja on alansa ammattilainen, mutta tuosta maailmasta hän ei tiedä mitään. Se, että pystyy juttelemaan samanlaisen reissun käyneen kaverin kanssa, on tärkeää. Kaveri tietää heti, mistä on kyse.

Entisten reissukavereiden kanssa Antti kokoontuu yhä lähes vuosittain. Hän kuvailee tapaamisia "miesten synkiksi mökkireissuiksi".

– Siellä puhutaan asioista, mitkä vaivaavat. Tai vain muistellaan jotain reissua. Jos tulitaistelussa olleella on tarve avautua, häntä kuunnellaan, mutta ei sellaisia asioita nosteta esille.

Voiko kuolemaan tottua?

– Ei siihen totu koskaan. Eikä pidäkään tottua.

Rauhanturvaoperaatiot eivät ole sotaa, mutta niitä kutsutaan sodan kaltaisiksi olosuhteiksi. Sodassa ihmisiä kuolee ja loukkaantuu. Antin aikana vain yksi suomalainen sotilas on kuollut, loukkaantuneita on liuta. Hän itse ei ole koskaan loukkaantunut.

– Muutaman kerran minua kohti on ammuttu niin, että ilmavalli rikkoutuu yläpuolella.

Antti on silminnähden rennompi kuin haastattelun aluksi. Hän vastailee kysymyksiin suoraan, vaikka asetteleekin sanojaan tarkasti. Yksi kysymys saa hänet kuitenkin sulkeutumaan täysin.

Oletko koskaan tappanut ketään?

Antti kurottaa kohti vieressä raksuttavaa nauhuria ja painaa stop-nappulaa.

– En tiedä varmasti, hän sanoo, kun nauhuri on pois päältä.

Käytännössä Antin vastaus tarkoittaa sitä, että hän on ollut tilanteessa, jossa on ammuttu vihollista, ja hänen luotinsa on saattanut olla se ratkaiseva luoti. Sillä, kenen luoti oikeasti osuu, ei ole merkitystä.

Kotona ei odottanut kukaan

Taistelustressiksi kutsutaan ilmiötä, jossa ihminen on jännityksen jälkeen ylivalppaassa tilassa, josta on vaikea päästä eroon. Se ilmenee kireytenä, niskurointina, syrjäänvetäytymisenä ja yleisenä pahana olona.

Muutaman kerran Antti vietti operaatioiden välillä Suomessa liian vähän aikaa. Silloin stressi kasaantui. Hän oli lyhytpinnainen, ärtyi nopeasti ja vältteli väentungoksia.

– Kauppakeskukset olivat pahimpia. En voinut mennä esimerkiksi Prismaan, se oli aivan helvetistä.

Sitten tuli operaatio, missä oikea elämä sekoittui elämään hiekkalaatikolla. Antin parisuhde päättyi.

– Jos jossain kannattaa erota, niin operaatiossa. Mutta sieltä ei kannata tulla takaisin. Yhtäkkiä ympärillä ei olekaan kollegoita, sitä suojaverkkoa. Elämä ei tunnukaan kauhean mielekkäältä.

Jos jossain kannattaa erota, niin operaatiossa. Mutta sieltä ei kannata tulla takaisin. Antti

Suomessa kaveriporukka tuntui jakautuneen eron takia. Kotona ei odottanut kukaan. Tuttavapiirille joutui yhtäkkiä juurta jaksain perustelemaan, miksi Afganistanissa on käynnissä rauhanturvaoperaatio tai miksi juuri Antti on siellä.

– En minäkään kysy, miksi joku on mainostoimistossa töissä tekemässä mainoksia, Antti puuskahtaa.

Jos kotona odottaa vain kolmen kuukauden postit ja legioonallinen pölykoiria, miksi tulla takaisin?

Kun takertuu menneeseen

Kotiuttamiskoulutus järjestetään yleensä kahden tai kolmen kuukauden päästä operaatiosta paluun jälkeen. Vaihtoehtoja palveluksessa olleille ei anneta – jokaisen on pakko osallistua.

– Nykyään kotiuttamiskoulutuksiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin ennen. Ennen kulttuuri on ollut machoilevampaa. Nykypäivänä on ymmärretty, että asioita voi käsitellä muutenkin kuin hampaat irvessä, Risto Katila kertoo.

Ennen kulttuuri on ollut machoilevampaa, nykypäivänä on ymmärretty, että asioita voi käsitellä muutenkin kuin hampaat irvessä. Risto Katila

Rauhanturvaoperaatiossa mukana oleminen on monelle hyvin vaikuttava kokemus. Vaikka itse operaatiossa ei tapahtuisi mitään erityisen dramaattista tai vaarallista, mieli saattaa takertua kiinni siihen ympäristöön ja niihin ihmisiin, joiden kanssa operaatiossa vietetyt kuukaudet kuluvat.

– Kotiuttamiskoulutuksessa ollaan siviilivaatteet päällä ja joillain jo parta kasvaa. Se on symbolisesti valtavan tärkeä tapahtuma, Katila kertoo.

Koulutus koostuu ryhmä- ja yksilökeskusteluista. Lähtökohtana ei ole se, että jokaisella on ongelmia, mutta jos sellaisia havaitaan, niihin reagoidaan.

Katkennut mieli

Ovatko mielenterveysongelmat puolustusvoimille tabu?

– Eivät ne tabu ole, mutta niihin suhtaudutaan eri tavoin. Jos jollain on jalka katki, kipsiin kirjoitetaan hauskoja terveisiä ja potilasta taputellaan selkään. Jos mieli menee katki, harva tulee sanomaan että hitto sä olet kova jätkä, kuvailee kenttärovasti Katila.

Jos mieli menee katki, harva tulee sanomaan että hitto sä olet kova jätkä. Risto Katila

Antti on eri mieltä.

– Kyllä ne ovat jollain tavalla tabu. Ei niistä puhuta.

Sekä Antti että Risto Katila huomauttavat, että kyse ei ole vain puolustusvoimista. Mielenterveysongelmiin suhtaudutaan yhteiskunnassa yhä kuiskutellen ja niitä sairastavia leimaa häpeä.

– Yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut vuosien aikana parempaan suuntaan, mutta keskustelua pitäisi saada entistäkin avoimemmaksi. Niin mielenterveysongelmiin voitaisiin suhtautua kuin mihin tahansa terveysongelmaan.

Siviilissäkin sotilas

Ura sotilaana ei vaikuta Antin jokapäiväiseen elämään, hän vakuuttaa. Paitsi että vaikuttaa.

Elokuussa 2017 Antti oli perheineen lähdössä Turkuun, kun hän kuuli puukottajan riehuvan kaupungissa. Siviili olisi todennäköisesti mennyt lukemaan uutisia ja sosiaalista mediaa päivittääkseen tilannetta. Antti soitti Turkuun kriisinhallintaoperaatiosta tutuille kollegoille saadakseen luotettavaa tietoa nopeasti.

Hän käyttäytyi kuin sotilas, eikä itse edes huomannut sitä. Antti nyökyttelee.

– Sotilastausta mahdollistaa ehkä sen, että tietää kenelle soittaa ja miten reagoida, Antti pohtii.

Oma perhe on pääsyy sille, miksei Antti ole tällä hetkellä lähdössä uusiin operaatioihin. Se kuitenkin kutkuttaa mieltä.

– Kyllä varmasti jossain vaiheessa lähden vielä.

Mies on haistanut palaneen ruumiin, nähnyt väkivaltaa kaikkialla ympärillään ja väistänyt luoteja vain millimetreillä. Miksi hän haluaa kokea tuon maailman uudelleen?

– Se on vain se... merkityksellisyys. Se porukka, yhteenkuuluvuus. Tieto siitä, että olen tekemässä jotain oikein.

Lue lisää:

Sotien uudet veteraanit -dokumentin pitkä versio

Suomi jatkaa kriisinhallintaan Irakissa ja Afganistanissa

YK:n rauhanturvaaja kuoli voimakkaassa hyökkäyksessä Malissa

Asepalveluksessa vammautuneet haluavat parempaa hoitoa – 20 vuotta sitten kalliolta pudonnut mies kärsii yhä päivittäin kovista kivuista

Suomen rauhanturvaajat vetäytyivät lopullisesti Bosniasta lähes 26 vuoden jälkeen – Suomen lippu laskettiin Sarajevossa viimeistä kertaa

Varusmies ei saa kertoa Facebookissa, missä on – Puolustusvoimia ei huoleta lenkkeilijöiden sijaintia seuraava urheilusovellus

LEMMENJOKI. Vaellus keskellä erämaata, Inarin Lemmenjoella muuttui maanantaina salamaniskusta viiden ihmisen yhteiseksi kokemukseksi, jota he tuskin koskaan unohtavat.

Raumalainen Ari Vanhala oli matkalla Lemmenjoen Joenkielisen tunturiin, kun ukkonen pakotti Vanhalan neljän muun lisäksi laavuun odottamaan ukkoskuuron ohimenoa. Satoi rajusti ja salamointi oli voimakasta. Viimeinen salama oli rajuin.

Salama iski voimalla noin 15–20 metrin päässä sijaitsevaan mäntyyn. Iskun voimasta tulisijan kivet lennähtivät ilmaan ja Vanhala löysi itsensä maasta makaamasta.

– Tajusin makaavani jäykkänä vaakatasossa. Siitä kun kampesin penkille, tunsin kuinka alakroppa oli lähes tunnoton. Oikea jalka oli kuin makaroni. Pienen hetken jälkeen alkoi aikamoinen särky, kertoo Vanhala.

Laavun suojissa ukkosta pitivät Vanhalan lisäksi suomalainen ja venäläinen pariskunta. Kaikki olivat iskun jälkeen shokissa, varsinkin venäläinen nainen. Vanhalan mukaan naisen jalan iho oli muuttunut kelta-valkoiseksi. Suomalaisella naisella oli mennyt kuulo, joka kuitenkin palasi myöhemmin. Yhteinen helpotus oli suuri, kun kaikki ymmärsivät heidän selvinneen hengissä iskusta, vaikka kävelykyky olikin hetkeksi kaikilta mennyt, Vanhala kuvailee.

– Salamanisku tapahtui joskus kolmen-neljän maissa iltapäivällä. Jalkojen toimintakyky palasi ja pystyin jatkamaan matkaani vasta kuuden maissa. Pohkeessa painoi kipeä lihas. Muut jäivät vielä laavulle toipumaan toviksi, kertoo Vanhala.

Kokemuksesta ei jäänyt pelkotiloja vaan tapahtuma käännettiin positiiviseksi

Ari Vanhala on ollut myöhemmin yhteydessä tapahtumapaikalla olleeseen suomalaiseen pariskuntaan. He olivat käyneet lääkärin vastaanotolla tutkituttamassa salamaniskun mahdolliset vammat. Lääkäri oli todennut heidät terveiksi. Poliisi tai pelastuslaitos eivät ole saaneet ilmoitusta tapahtuneesta.

Vanhala ei muistele pahalla tapahtumatta vaan tuntee, että on voimaantunut, sillä pysäyttävä kokemus sai erikoisia piirteitä aikaiseksi.

– Minulla on ranteissa kipuilua, oli vielä tapahtumapäivän aamunakin. Kivut poistuivat. Samoin kävi toiselle suomalaismiehelle. Hänellä oli niskakipuja, jotka myös poistuivat, kuvaa Vanhala erikoista tapahtumaa.

Monen päivän jälkeenkin vielä ajatukset poukkoilevat.

– Päällimmäisenä tulee mieleen, että meidän tulee kunnioittaa luonnonvoimia. Meillä on etu kulkea luonnossa ja meidän tulisi kunnioittaa sitä. Tämä on se, mikä meille kaikille on jäänyt päällimmäisenä mieleen, lopettaa Vanhala.

Lappiin ennustetaan keskiviikolle paikoin voimakkaita ukkoskuuroja. Salamointia voi seurata reaaliaikaisesti monilta eri sivuilta.

Yhdysvallat ja EU ovat edistyneet kauppaneuvotteluissa, kertoivat presidentti Donald Trump ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker yhteisessä tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.

Neuvotteluissa sovittiin, että EU laskee Yhdysvaltain teollisuutta koskevia tariffeja. Lisäksi EU tuo jatkossa enemmän soijapapuja ja nesteytettyä maakaasua Yhdysvalloista.

Yhdysvallat puolestaan lupaa harkita uudelleen kaavailemiaan teräs- ja alumiinitulleja.

Trumpin mukaan osapuolet tulevat työskentelemään jatkossakin sen eteen, että vapaan kaupan esteitä vähennetään.

Junckerin mukaan neuvotteluissa sovittiin lisäksi, että osapuolet pidättäytyvät uusista tariffeista niin pitkään, kun kauppaneuvottelut jatkuvat.

– Teimme tänään diilin. Olemme löytäneet useita osa-alueita, jonka tiimoilta voimme toimia yhdessä, totesi Juncker.

Saksan talousministeri Peter Altmaier onnitteli twittterissä tuoreeltaan Junckerin ja Trumpin saavuttamaa edistystä neuvotteluissa.

Altmaierin mukaan nyt saavutetulla läpimurrolla voidaan välttää kauppasota ja pelastaa miljoonia työpaikkoja.

Lue lisää:

Analyysi: Kauppasodan vaara väistyi, mutta ei poistunut – mistä siis taas sovittiin?

Jyväskylän lyseon matrikkelissa on satoja poikien nimiä.

Useimpien poikien elämästä kirjatut tiedot mahtuvat muutamalle riville – niin myös paikallisen kuuluisuuden Otto Toiviaisen.

Isän nimi, äidin nimi. Syntynyt 1892, kuoli 1962.

Ja sitten tiedoissa todetaan:

Erosi lyseon III luokalta vuonna 1910. Meni merille.

Kaksi viimeisintä sanaa ovat syynä siihen, että Otolle pystytettiin liki sata vuotta syntymänsä jälkeen patsas Jyväskylän torille.

Patsaan kyljessä lukee:

Tämän torin vaiheilta on moni ponnistanut korkealle – Toivaisen Otto ylsi jopa kuninkaaksi.

Tätä ei matrikkelissa mainita.

Lyseon lopettaneesta jyväskyläläispojastako kuningas?

Miten?

Veijaripatsaan kohtalon hetket

Otto Toivaisen tarinan tarkempi tutkiminen on kuin veden pyydystämistä siivilällä. Faktoja löytyy, mutta samalla tarina tuntuu pakenevan lähempää tarkastelua.

Legenda nimittäin pursuaa käsittämättömiä yksityiskohtia: on fidžiläistä prinsessavaimoa, on ihmissyöjiä, ura Yhdysvalloissa ja valtion kassan kavaltaminen.

Lyseon matrikkelissa todetaan tosin paljastava yksityiskohta:

Asui Yhdysvalloissa 1914- ja työskenteli New Yorkissa maalausurakoitsijana.

Hetkinen. Pitää siis paikkansa, että Jyväskylän poika todella lähti merille, ja asui ja kuoli Isossa Omenassa?

On aika kutsua paikalle Otto Toivaisen tarinan asiantuntija.

Kamarineuvos Erkki Fredrikson saapuu Toivaisen muistoksi tehdylle Torikuningas-patsaalle paahtavassa Jyväskylän helteessä. Kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Keski-Suomen museon intendentti tietää Otto Toivaisen legendasta kaiken, mikä asiasta on inhimillisesti selvitettävissä.

Siihen on oikein hyvä syy.

Fredriksonin isän eno Kaarlo Kuusamo oli New Yorkissa konsulina 1930-luvulla ja tapasi meriltä selvinneen Oton amerikansuomalaisten tapaamisessa.

Juuri Kuusamolle Otto oli kertonut tarinan itsestään saarelle haaksirikkoutuneena.

Fredrikson asettuu Otto Toivaisen patsaan juurelle istumaan.

Patsas on kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen käsialaa. Se pystytettiin Oton muistoksi 1989.

Patsaan isä on kuitenkin kiistatta Fredrikson itse, sillä hän oli ajamassa patsaan rakentamista torille ja vastaamassa riittävästä varojen keräämisestä muistomerkkiä varten.

Patsaasta piti tulla pyöreät 10 metriä korkea. Sitten Fredriksonille selvisi, että Aleksanteri II:n patsas Senaatintorilla on 11 metriä pitkä.

– Silloin sanoin veistäjä Hirvimäelle: Metri lisää! Näin Oton patsas voittaisi korkeuskilpailun, Fredrikson jyrähtää.

Patsas sijaitsee Jyväskylän torilla, mutta nyt sen kohtalo on vaakalaudalla.

Koko tori meinataan siirtää parin vuoden sisällä vilkkaammalle paikalle Asema-aukiolle, sillä nykyinen tori ei tunnu vetävän kulkijoita.

Torikuningas jää silloin ilman toria.

– Lähtöklohta on että patsas ei siirry uudelle torille. Täytyy miettiä, mikä sitten on teoksen kohtalo, kertoo Mervi Vallinkoski, Jyväskylän kaupungin maisema-arkkitehti ja kaupungin taidetyöryhmän jäsen.

Miten mahtaa käydä kaupungin omalle veijaripatsaalle?

Merille tai raastupaan

Otto Toivainen syntyi kauppiaan pojaksi perheeseen, jonka isälle kävi pian kalpaten. Isä eli Otto Toivainen vanhempi oli liikemies, joka tuomittiin suurkavalluksesta vankeusrangaistukseen (Ilta-Sanomat).

Myös häpeärangaistus oli kova. Kamarineuvos Fredrikson kertoo, että nuorta Ottoa kiusattiin kouluaikana kovasti isän kohtalon takia. Tilannetta ei helpottanut köyhäksi jäänyt äiti Elisabet Permén, jonka piti yksin elättää Ottoa ja tämän sisarta Lempiä, kun perheen isä kuoli Oton ollessa kolmivuotias.

Jotain vääränvänkyrää Otto kuitenkin päätyi tekemään itsekin lyseoaikanaan, koska poika ei koskaan päättänyt opintojaan.

Jyväskylän lyseon matrikkelissa mainitaan vain merille lähteminen, mutta ei syytä siihen.

Fredriksonin mukaan kyseessä ei ole mikään vapaaehtoinen merimieheksi pestautuminen, vaan rangaistus. Todennäköistä on, että Otto teki jonkin niin katalan rötöksen opiskeluaikanaan, että rehtori antoi vaihtoehdoksi oikeuskäsittelyn tai merille karkotuksen.

Fredrikson on tutkinut Jyväskylän lyseon 1900-luvun alun rangaistuskirjoja ja havainnut, että merille lähteminen oli yleinen rangaistusvaihtoehto tuohon aikaan.

– Koulujen matrikkelista näkee, kuka on lähtenyt merille. Syitä ei niissä sanota, mutta tällainen on asian tausta, Fredrikson toteaa.

Otto mitä ilmeisimmin valitsi merille lähtemisen ja hyvästeli äitinsä ja sisarensa. Hän onnistui pestautumaan Venäjän kauppalaivastoon. Siellä hän pärjäsi tiettävästi aivan hyvin ja sai Fredriksonin tietojen mukaan jonkinlaisen todistuksen merimiehen ammattiopista.

Otto ehti olla merillä todennäköisesti joitakin vuosia, ennen kuin kohtalo teki suuren käännöksen.

Tärskyt Nizzassa Nätti-Jussin kanssa

Fredrikson kertoo, että Oton matkatessa pitkin Tyyntämerta tapahtui kauhea haaksirikko Fidži-saarien rannalla. Tästä haaksirikosta pelastui kaksi henkeä: Otto Toivainen ja eräs norjalainen merimies.

Ja nyt ollaan veijarikertomusten varassa, hän huomauttaa.

Fredriksonin sukutarinan mukaan Otto kertoi 1930-luvulla silloiselle konsuli Kaarlo Kuusamolle Yhdysvalloissa meriselityksensä.

Mies pelastautui haaksirikosta fidžiläissaarelle, joka oli asuttu. Oton mukaan saarelaisten uskomuksiin kuului, että jos valkoinen mies nousee maihin auringonlaskun puoleiselta rannalta, häntä tulee palvoa.

Niin kävi. Otolle annettiin saaren prinsessa vaimoksi, ja kuninkaan kuoltua Otto puolestaan ylennettiin kuninkaan ja jumalan asemaan.

– Tämä on taatusti korkein yhteiskunnallinen asema, mihin suomalainen, saati sitten jyväskyläläinen on päässyt, Fredrikson toteaa pilke silmäkulmassa.

Jopa Oton luokkatoverin Alvar Aallon kerrotaan aikanaan vähätellen omaa arvoaan Jyväskylän lyseon primuksena Ottoon verrattuna. Muiden jyväskyläläisten ylistäessä Aaltoa tämä oli vastannut tyynesti, ettei ole mitään verrattuna Toivaiseen – Toivainen kun oli sentään kuningas ja jumala (Mosaiikki).

Vaikka koko tarina on sisällöllisesti skoijarimyyttien parhaimmistoa, se on saanut eräänlaisen vahvistuksen odottamattomasta lähteestä. Vuonna 2012 julkistettiin näet toisen tunnetun legendan, tukkijätkä Nätti-Jussin elämäkerta.

Ja kenet Nätti-Jussi kertookaan tavanneensa Nizzassa 1910-luvun loppupuoliskolla?

Hän oli nimeltään Otto Toivainen, kotoisin Jyväskylästä. Otto oli karannut merille nuorena niin kuin minäkin, seilannut Etelämeren saarille, jossa oli nainut ihmissyöjäkuninkaan tyttären.

Tarinan mukaan Oton hallitsemassa kuningaskunnassa oli tapana nälänhädän yllättäessä aloittaa kuninkaan syömisestä.

Kuinka ollakaan, historialliset tosiasiat tukevat Oton kertomusta, ainakin osittain.

Ihmissyönti oli nimittäin aikoinaan Fidži-saarilla niin yleistä, että niitä kutsuttiin nimellä Cannibal Isles, Ihmissyöjäsaaret (The Telegraph).

Ihmisuhreja jopa vaihdettiin vaimoihin (Tiede). Tähän mennessä maailman ahkerin ihmislihalla mässäilevä oli Guinnessin ennätystenkirjan mukaan fidžiläinen 1800-luvulla elänyt päällikkö Ratu Udre Udre, joka aterioi jopa 872–999 ihmisuhria. Kannibalismi hiipui vasta 1800-luvun edetessä kristinuskon vaikutuksesta (The Telegraph).

Siispä saaren satokauden heikentyessä ja kohtalon uhatessa Otto ei jäänyt odottamaan padan kuumenemista. Hän pelastautui saarelta ohikulkevaan laivaan.

Valtion kassa kurkusta alas

Nätti-Jussin tarinoista on muistettava, että samainen heppu väitti tavanneensa Haile Selassien ja typistäneensä Hitlerin viikset puukolla. Todistukset pitänee ottaa suolarahtusen kanssa.

Yhtä kaikki, Nätti-Jussin kertomus väittää, ettei Otto lähtenyt saarilta tyhjin käsin. Hän teki toisinnon isänsä rötöstelystä ja kavalsi saaren kassan ennen lähtöään omiin taskuihinsa.

Ne rahat tuhlattiin nopeasti.

– Otto Toivainen ja Nätti-Jussi pistivät komeasti nizzalaisessa Negresco-hotellissa asuen kurkusta ja vähän muualtakin alas sitä, mitä kassasta oli jäänyt, Fredrikson kiteyttää Jussin muistelmia.

Hulivilipojat hummailivat aikansa Nizzassa, kunnes Otolle tuli tarve lähteä Yhdysvaltoihin. Koska ajaksi tälle siirrolle oli lyseon matrikkelissa merkitty vuosi 1914, voidaan arvuutella, josko ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen oli innoittamassa Ottoa lähtöön.

Siirtolaisinstituutin mukaan ennen toista maailmansotaa Suomesta lähdettiin nimenomaan Pohjois-Amerikkaan. Jyväskylästä rapakon taakse lähtenyt oli keskimäärin alle 24-vuotias naimaton mies, joka suuntasi New Yorkiin (Kristiina Koskipalon pro gradu -tutkielma).

Sinne lähti 22-vuotias Ottokin. Fredrikson kertoo, että Otto asettui New Yorkissa Jamaican kaupunginosaan koristemaalariksi.

Sillä välin Oton äiti oli pojan toilailujen ajan elättänyt tämän sisarta yksin.

– Otto lähetti Yhdysvalloista dollareita äidilleen. Kun ihmiset kyselivät, missä Otto on, äiti pöyhkeili: Otto on hyvin avansseeratussa asemassa Ameriikassa!, Fredrikson kertoo.

Otto kuoli New Yorkissa vuonna 1962.

– Kun patsasta puuhattiin, tiedustelin New Yorkin pääkonsulin virastosta, onko Toivaisesta tietoja. Sieltä vastattiin: Niin, mekin haluaisimme vähän tietoja tai hänen osoitteensa. Täällä on aika lailla maksamattomia laskuja, Fredrikson sanoo.

Fidži pitää salaisuutensa

Fredrikson kertoo, että Oton sisaren jälkeläiset asuvat Tampereella. He olivat enonsa tarinasta autuaan tietämättömiä ennen kuin Fredrikson jututti heitä patsaan pystyttämisen aikoihin.

Lyseon matrikkelissa kerrotaan, että Yhdysvalloissa Otto meni naimisiin Helmi Lydia Frimodigin kanssa vuonna 1921.

Lapsia ei Otolta ja Helmiltä tiettävästi jäänyt.

Fidžin ajoista ei tiedä toistaiseksi kukaan.

– Olisi hauskaa saada vanha, köpöttelevä fidžiläisherra haastateltavaksi, jolle kerrotaan, että tässä on hänen isänsä muistopatsas, sanoo Fredrikson iloisesti.

Tämä on taatusti korkein yhteiskunnallinen asema, mihin suomalainen, saati sitten jyväskyläläinen on päässyt. Erkki Fredrikson

Hannu Halinen, eläkkeellä oleva suurlähettiläs, selvitti aikanaan Fredriksonin pyynnöstä Otto Toivaisen vaiheita Fidžissä saarten edustajalta eräässä kokouksessa.

– Fidžin edustaja kertoi, että saarilla on ollut kymmeniä ja kymmeniä kuningaskuntia, joten kaikki on hyvinkin mahdollista, Fredrikson kertoo.

Lisäksi kamarineuvos tietää jyväskyläläisperheen, joka oli maailmanmatkallaan pyytänyt saada penkoa Fidžissä valtionarkistoja. Arkistoista löytyi norjalaisnimiä, jotka olivat aikoinaan jääneet maahan, mutta Oton nimi ei siellä tullut esille.

Tosin saaria on Fidžillä satoja, joten voi olla, ettei kaikkien historiaa ole kartoitettu pilkuntarkasti.

– Ja jos saari oli sellaisella sivilisaation tasolla, jossa kuningas paremman onnen saavuttamiseksi syödään padassa pehmennettynä, se ei ehkä ollut täysin huolellinen arkistojen laatimisessa, huomauttaa Fredrikson.

Faktat pilaavat tarinan

Kivikasvoinen Torikuningas paistattelee nyt päivää autuaan tietämättömänä siitä, että alue sen ympäriltä tulee muuttumaan kokonaan.

Tori on sangen tyhjä. Muutama myyntikoju tarjoaa mansikoita, mutta asiakkaat eivät tunnu löytävän paikalle.

– Aikanaan torielämä oli aivan toisenlaista. Tori oli veijarin ominta aluetta. Tässä nurkalla on vielä 1950-luvulla ollut kellonvaihtajia, ja heitä oli paljon, Fredrikson sanoo viitaten torin kulmaan.

Oton kuoleman satavuotispäivänä 1982 Jyväskylän lyseon pojat ja lyseon entisten oppilaiden yhdistys kävivät laskemassa Oton muistolle seppeleen torilla.

Nähtäväksi jää, mihin seppeleet lasketaan seuraavien pyöreiden vuosijuhlien aikaan. Kaupungin päättäjissä on nimittäin niitäkin, jotka tahtoisivat koko patsaan pois silmistä.

Tilanne on siis auki, mutta on hyvin mahdollista, että tori muuttaa, Torikuningas ei.

Fredriksonin mukaan siirtäminen olisi joka tapauksessa mahdotonta, sillä patsaan sisäiset terästapit ovat aavistuksen liian suuria ja halkeamia on monta.

– Jos siirtoa yritetään, niin hajalle tämä menee. Mahdoton ajatus. Mutta joillakin on intoa tällaisiin, Fredrikson toteaa.

Patsaan kyljessä on kaiverrettuna niiden tahojen nimet, jotka ovat aikanaan rahoittaneet patsaan pystytystä. Osa yrityksistä on jo myyty maailmalle, osa on konkurssissa.

Oton kuningastitteli komeilee yrityksien nimien yläpuolella.

Fredrikson itse toivoo, ettei Otto Toivaisen tarinasta koskaan tehtäisi tarkkaa historiallista tutkimusta.

– Tarina on usein arvokkaampi kuin kiusalliset yksityiskohdat, hän sanoo.

Fredrikson ajattelee, että hyväkin tarina menee pilalle liiallisella tosiasioiden tarkistelulla. Olennainen osa Otto Toivaisen ja vastaavien veijareiden kertomuksia on juuri niiden legenda-arvo, eikä se, ovatko asiat tapahtuneet oletetulla tavalla.

Sen Fredrikson myöntää, ettei Oton sen paremmin kuin toisen aikalaisen Nätti-Jussinkaan toilailuja katsottaisi hyvällä enää nykyään. Se, mitä aiemmin pidettiin hauskana veijariutena, olisi nykyään pahimman luokan vedätystä ja rikollista toimintaa.

Mutta miksi sitten juuri Oton tarina nousee patsaan arvoiseksi kaikista vedättäjistä, skoijareista ja puliveivareista, joita Suomen toreilta on maailmalle lähtenyt?

– Nooo, sanoo Fredrikson myhäillen.

– Kaiken maailman skoijareita ja veijareita toki on. Mutta kukapa heistä on noussut kuninkaaksi?

Juttua muokattu 25.7. klo 21.16: Korjattu Veikko Hirvimäen nimi oikein.

Puumalan kuumuus onkin harhaa, raportoitiin heinäkuussa 2010. Puumalan mittausasema sijaitsee liian suojaisessa paikassa.

Sinä kesänä kuumin oli kuitenkin vasta edessäpäin. Lopulta 8. elokuuta 2010 niin Puumalassa, Heinolassa kuin Lahdessakin mitattiin 33,8 astetta.

Tuo Puumalan ennätys on jäänyt historiaan elokuun kaikkien aikojen lämpöennätyksenä Suomessa. Se ennätys oli kuitenkin dopingtulos.

Kun jälleen seuraavana kesänä Puumala oli useana päivänä Suomen kuumin paikka, Ilmatieteen laitokselle riitti. Viisi vuotta sitten Puumalan virallinen automattinen säähavaintoasema muutti viileämpään paikkaan.

Utsjoki Kevo on talvella poikkeuksellisen kylmä ja kesällä kuuma

Osa virallisista havaintoasemista on erityisen pitkäikäisiä. Helsingin Kaisaniemen sääasema on pysytellyt paikoillaan vuodesta 1844. Se on Suomen vanhin.

Ilmatieteen laitos siirtelee havaintoasemien paikkoja keskimäärin yhden mittauspaikan vuosivauhdilla. Usein siirron taustalla on, että ympäristö on anturin ympärillä muuttunut. Lämpölukemia verrataan muihin lähialueen mittauspaikkoihin. Jos yksittäisellä asemalla lämpö alkaa karata omiin lukemiin, tekee Ilmatieteen laitos ratkaisunsa.

Muutos on tietenkin siinä mielestä pahasta, että katkaisee yhtenäisen historiallisen mittaussarjan. Puumalastakin tuli uuden mittauspaikan myötä ihan tavallinen paikka.

Osa Ilmatieteen laitoksen mittauspaikoista näyttää tietoisesti jonkinlaisia ääri-ilmiöitä. Esimerkiksi Lappeenrannan Konnunsuon asema sijaitsee sen verran omanlaisessaan ympäristössä, että siellä saattaa muuhun Lappeenrantaan verrattuna olla poikkeuksellisen lämmintä.

Toisena esimerkkinä käy Kevon sääasema Utsjoella. Se sijaitsee kanjonissa, jossa talvella on poikkeuksellisen kylmää ja kesällä taas todella lämmintä.

Ja sehän tiedetään, että Lapissa on välillä ennätyskuuma. Välillä se vaan unohtuu.

Kesän korkein mitattiin edellisen kerran vasta elokuussa vuonna 2007

Vuonna 2010 kesä oli kuuma. Joensuun lentoasemalla mitattiin 29. heinäkuuta Suomen kaikkien aikojen kuumin virallinen lukema 37,2 °C.

Hieman yli puolessa eli tarkasti ottaen 55 prosentissa kesistä, kesän korkein mitataan heinäkuussa. Kuumin vaihe alkaa Suomessa perinteisesti heinäkuun 20. päivän kohdalla.

Niinpä lämpöä riittää usein vielä elokuussakin. Edellisen kerran kesän lämpöennätys meni rikki vasta elokuun puolella 11 kesää sitten.

Mutta mitä kuuluu Puumalalle, jolta mittauspaikan vaihto riisui itse keksityn Suomen kuumimman kunnan tittelin?

Ainakin Puumalan satamassa oleva epävirallinen Puuma-lämpömittari toimii edelleen ja myös näyttää edelleen vähintään kolme astetta liikaa.

Internetissä Puumala on jäänyt vanhan maineensa vangiksi. Kun Googlesta hakee Puumalaa, ponnahtaa hakutuloksien kärkeen vuosien takainen slogan ”Saimaan kaunein, Suomen kuumin”.

Kunnan nettisivuilta lukee kuitenkin nykyään pelkästään ”Saimaan kaunein”. Kuumasta Puumalasta ei hiiskuta enää mitään.

Näyttelijä, laulaja ja musiikintuottaja Hanna-Riikka Siitonen on kuollut. Siitonen menehtyi maanantaina pitkäaikaiseen sairauteen. Kuoleman vahvistaa hänen puolisonsa, näyttelijä-ohjaaja Janne Virtanen.

– Hanna-Riikka nukkui pois maanantaina. Vaikka hän sairasti pitkään ja tilanteen vakavuus oli tiedossa, siihen lopulliseen lähtöön ei osaa varautua, Janne Virtanen sanoo.

– Ikävä, huoli ja suru ovat suuria. Kaipaus on kova, Virtanen jatkaa.

Hanna-Riikka Siitonen oli kuollessaan 47-vuotias. Hän syntyi Helsingissä vuonna 1970.

Taikapeili ja Euroviisut

Näyttelijä ja laulaja tuli tunnetuksi 1990-luvulla Taikapeili-yhtyeestä ystävänsä Nina Tapion kanssa. Yhtyeellä oli useita hittejä.

Teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Siitonen esiintyi teattereissa, musikaaleissa, televisiossa ja radiossa.

Siitonen oli myös Suomen kysytyimpiä taustalaulajia ja arvostettu pedagogi. Hän esiintyi useissa Euroviisuissa ja toimi esimerkiksi Idols-ohjelman laulunopettajana.

Uudessa päivässä alusta asti

Hanna-Riikka Siitonen näytteli vuodesta 2010 eli alusta asti Lissun roolia Ylen suursatsauksessa Uusi päivä -sarjassa. Hän jäi vuodenvaihteessa sarjasta sairaslomalle, mutta jatkoi musiikin tuottamista.

Sarjan viimeisiä jaksoja on kuvattu tällä viikolla. Sarjan pääohjaaja Janne Virtanen kertoo, että viimeisessä, vielä julkaisemattomassa Uusi päivä -jaksossa kuullaan myös Siitosen tekemää musiikkia.

– Hän oli tekemässä sarjaa koko sen taipaleen ajan. Hän teki musiikkia viimeiseen jaksoon vielä tänä kesänä. Yhteinen toive oli, että tämä projekti saataisiin maaliin. Hanna-Riikka toivoi, että teen Uuden päivän loppuun. Näin tapahtui. Olen iloinen ja kiitollinen, että saatiin tehdä yhdessä töitä monta vuotta, Janne Virtanen kertoo.

– Hanna-Riikalla oli erittäin hyvä työmoraali. Hän eli niin kuin opetti. Hän halusi aina, että kaikki saavat tulla mukaan porukkaan ja että ketään ei jätetä yksin.

Siitonen ja Virtanen kohtasivat vuonna 2001 Turussa Vartiovuoren kesäteatterissa.

– Hän näytteli prinsessa Esmeraldaa ja minä Zorroa. Näytelmän tunteet siirtyivät yksityiselämään. Ihastuttiin ja rakastuttiin.

Pitkäaikainen sairaus

Hanna-Riikka Siitonen puhui avoimesti julkisuudessa parantumattomasta sairaudestaan. Hän sairasti kroonista kilpirauhassyöpää vuodesta 2000. Sairaus levisi myöhemmin keuhkoihin. Ensimmäiset ennusteet puhuivat viidestä vuodesta. Siitonen kuoli 18 vuotta diagnoosin jälkeen. Sairaudessa oli useita vaikeita vaiheita. Siitonen kiitti useaan kertaan haastatteluissa perheen ja ystävien tukea.

– Silloin kun kohtaa akuutin tilanteen niin kuin olen kohdannut, niin joutuu kohtaamaan pelon, mitä en koskaan aiemmin ollut kohdannut. Ja siitä selviäminen on vaikeaa. Siihen tarvitaan muita ihmisiä. Siitä ei kukaan selviä yksin, Siitonen kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2016.

Hanna-Riikka Siitosella ja Janne Virtasella on kouluikäinen tytär. Siitosen vanhemmat ovat viihdetaiteilija Matti ”Fredi” Siitonen ja Helsingin entinen ylipormestari Eva-Riitta Siitonen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Lue myös:

"Välillä tuntuu siltä, että peli on pelattu"

Ensimmäisen vuoden pääpalkinto Kuhakunkku-kilpailussa oli perämoottori.

Toisena vuonna kävijämäärä tuplaantui, sillä tapahtuman palkintona mainostettiin olevan hirsikehikko. Honkarakenne sijaitsi Paltamossa ja siksi ihmisiä tuli Keski-Suomesta saakka luullen voivansa voittaa mökin hirsikehikon. Todellisuudessa voittaja vei kotiinsa vessan kehikon.

Tapahtuman kävijämäärä on kasvanut hiljaa, mutta tasaisesti. Haasteena kasvamiselle on tapahtuman sijainti: Kainuussa ja lähiseudulla ei ole harrastajia niin paljon kuin suuremmilla paikkakunnilla. Tapahtuman alkuunpanija Kyösti Karjalainen ei usko, että kilpailijoita tulisi useiden satojen kilometrien takaa yksittäisiä venekuntia lukuunottamatta.

Kainuun vapaa-ajankalastajien kalakummivastaava ja Kainuun Honda cupin järjestäjä Jouni Lukkarinen arvioi kasvun syiksi ainakin oheisohjelman ja ajankohdan. Heinäkuussa useat ihmiset ovat lomalla ja heillä on aikaa osallistua tapahtumaan.

– On ollut myös hyvä tuuri. Ilmat ovat suosineet. Ei ole ollut ukkosmyrskyjä ainakaan vielä. Joskus voi tulla huono ilma ja silloin äkkiä voi sata venettä puuttua.

Suomessa urheilukalastajia on tuhansia. Lukkarisen mukaan Kuhakunkku on kiinnostava kilpailu ja siksi myös yksi tapa saada uusia kilpailijoita mukaan.

Tähtiä Paltamossa

Suuren kalastuskilpailun järjestäminen on vaatinut paljon kantapään kautta oppimista. Kyösti Karjalaisen ja Janne Mikkosen oli tapana järjestää 16–20-kesäisinä nuorina diskoja ennen Kuhakunkku-kilpailun aikakautta, joten tapahtumatuottaminen oli molemmille tuttua. Kuitenkin tapahtuman järjestäminen opettaa jatkuvasti uutta.

– Tulee mieleen esimerkiksi vastuuvakuutus. Lupaa hakiessamme poliisi kysyi, missä meillä on vakuutus. Ihmeteltiin, että mikä se sellainen on. Piti mennä ensin vakuutusyhtiöön hommaamaan asianmukaiset vakuutukset, Karjalainen muistelee.

2014 oli Kuhakunkun juhlavuosi ja järjestäjät miettivät sen kunniaksi lisäohjelmaa. Syntyi Entisten nuorten bileet, jossa bailattiin 1970-, 1980- ja 1990-luvun musiikin tahtiin. Tapahtumaan tuli ihmisiä Helsingistä asti. Osallistujia toivottiin sata, mutta musiikista tulikin nauttimaan reippasti yli neljäsataa ihmistä. Siitä alkoi kalastuskilpailun ja musiikkifestareiden yhdistäminen tapahtumassa.

Tänä vuonna oheisohjelma keskittyy ysäritunnelmointiin. 90-luvun musiikki merkitsee paljon järjestäjille.

– Sen kanssa on kasvettu nuoruus ja otettu aikuisuuden ensiaskeleet. Kaikki artistit täällä ovat tuttuja niin, että laulun sanat osaa ulkoa, Janne Mikkonen kertoo.

Pikkuiseen Paltamoon saapuu esiintymään jopa ysärimusiikin maailmantähtiä kuten Culture Beat ja Pandora. Järjestäjä Janne Mikkonen on vaatimaton saavutuksestaan.

– Artisti on sellainen, että kyllähän se rahan perässä kulkee. Pitää vähän olla suhteita. Saatiin ohjelmatoimisto vakuutettua, että onnistuu tämä Paltamossakin.

Ysäribileiden jälkeen järjestäjien on tarkoitus keksiä jotain muuta, mutta suunnitelmia seuraavalle vuodelle aletaan tehdä vasta iltojen pimetessä.

– Yhdeksänkymmentäluku kävi pikkasen aikaa pidennossa, mutta lähti uudestaan elämään. Nämä ovat viimeisiä aikoja varmaan. Ei hirveästi uskota, että tämä ysäri pysyy pinnalla. Tämä on huippua. Toisaalta myös artistit alkavat ikääntymään niin, että he ovat kohta rullatuolissa, Janne Mikkonen sanoo.

Kyläläisiä vaikea saada töihin, kun kylällä tapahtuu

Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. Neljäntoista vuoden aikana tapahtuman kasvaessa on ihmisten asenne tapahtumaa kohtaa muuttunut.

Ensimmäisinä vuosina monikaan paltamolainen ei ollut kiinnostunut kilpailusta. Nyt kilpailua odotetaan, sillä se tuo mukanaan ohjelmaa muillekin kuin kalamiehille ja kuhanaisille.

Tapahtuman kasvulla on myös toinen puoli järjestäjien mielestä.

– Ennen kun meni kysymään esimerkiksi traktoria lainaksi, niin sanottiin "joo lainaa vain, tuossa on avaimet ja siellä on polttoainetta." Kaikki olivat avuliaita. Nyt se on mennyt sellaiseksi joka paikassa, että mistä ennen annettiin asevelihinnalla, saa nyt odottaa laskua, Kyösti Karjalainen kuvailee.

Kuhakunkku on kuitenkin säilyttänyt rennon tunnelmansa ja harva tulee tavoittelemaan voittoa hampaat irvessä. Voittoa tärkeämpää monelle on tuttujen tapaaminen, hyvät eväät ja sopivasti hyvää juomaa.

Karjalaisen mieltä lämmittää esimerkiksi muisto ensikertalaisista voittajista. Palkintona oli perämoottori, jota varten heidän täytyi ostaa sopiva vene kilpailun jälkeen.

Pääsarjan voittaminen on Karjalaisen mukaan taitolaji: uistelijan tarvitsee tietää, missä kalat ovat ja mitä uistinta käyttää. Haasteena on myös pitää hyvä paikka kilpailukavereilta salassa.

Karjalainen ja Mikkonen sekä muut XXX-Fishing Club Paltamo -yhdistyksen jäsenet tekevät valtavasti työtä tapahtuman eteen. Talkoolaisia joudutaan värväämään myös muilta paikkakunnilta, sillä paltamolaisia on vaikea saada suostuteltua töihin, kun kylällä kerrankin tapahtuu.

– Mies sanoi kerran minulle, että kun Paltamossa kerran baari avataan, niin ei passaa myöhästyä, kun meillä ei ole kylällä baaria. Kukaan ei tule töihin, Karjalainen kertoo.

Japanissa on teloitettu torstaina viimeiset kuusi sariini-iskusta kuolemaan tuomittua Korkein totuus -uskonlahkon jäsentä. Asiasta kertoi Japanin oikeusministeri Yoko Kamikawa.

Seitsemän muuta lahkon jäsentä teloitettiin jo aiemmin tässä kuussa. Heidän joukossaan oli lahkon johtaja Shoko Asahara.

Asahara surmasi seuraajiensa kanssa 13 ihmistä sariinikaasuiskussa Tokion metroon 1995. Kyseessä oli Japanin pahin terrori-isku. Iskussa loukkaantui noin 6 000 ihmistä. YK on luokitellut hermomyrkky sariinin joukkotuhoaseeksi.

Lahkon jäsenet olivat syyllisiä myös useisiin muihin murhiin sekä aiempaan sariini-iskuun Matsumoton kaupungissa vuonna 1994, jolloin kuoli kahdeksan ja loukkaantui 600 ihmistä.

Asaharan perustama Korkein totuus -lahko yhdisteli buddhalaisuutta ja hindulaisuutta maailmanlopun visioihin. Lahkon johtaja pidätettiin pian Tokion sariini-iskun jälkeen. Lahko on sittemmin hajonnut.

Asaharalle langetettiin kuolemantuomio 2004. Kuolemantuomioita oli lykätty, kunnes kaikki viimeisetkin valitukset oli käsitelty eri oikeusasteissa.

Lue lisää:

Sariinilla surmannut tuomiopäivän lahkojohtaja hirtettiin Japanissa

Yhä useampaa työpaikkaa joudutaan pitämään auki kuukausia ennen kuin sopiva työntekijä löytyy.

Avoimia työpaikkoja oli työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kesäkuun lopussa edelleen runsaat 46 000, yli neljäsosa enemmän edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Yli kuukauden avoinna olleiden työpaikkojen määrä kasvoi edellisvuodesta 45 prosentilla runsaaseen 16 000 kappaleeseen. Yli kaksi kuukautta avoinna olleita työpaikkoja oli 8 700, mikä on noin 60 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

– Tämä viittaa siihen, että rekrytointi on edelleen aika hankalaa. Kaikkiin yrityksiin, tehtäviin ja kaikille toimialoille ei löydy sopivaa työvoimaa, ainakaan kovin nopeasti ja helposti, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räisänen.

Työntekijän löytymiseen tarvittava aika vaihtelee paikkakunnittain, joskus rajustikin. Esimerkiksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella työpaikat ovat olleet tänä vuonna avoinna yhdestä päivästä jopa 404 päivään saakka.

ELY-keskuksen ylitarkastaja Raili Nissinen korostaa, että yli vuoden kesto on erittäin poikkeuksellista. Ääripäät vaikuttavat kuitenkin keskiarvoon, joten siksi luku on hänen mukaansa hyvä tuoda esille.

Mistä siivoojia ja myyntineuvottelijoita?

Tilastot eivät kerro, mihin työhön on jouduttu hakemaan tekijää yli 400 päivää. TE-palveluiden nettisivuilta löytyy kuitenkin pelkästään Pohjois-Savosta moniakin sellaisia ilmoituksia, jotka on julkaistu yli vuosi sitten.

Hius- ja kauneushoitoalan yrittäjää on haettu Siilinjärvelle jo 570 päivää. Kuopioon on etsitty autonasentajaa 395 päivää. Savupiippuja kunnostava yritys on yrittänyt rekrytoida myyjää ilmoituksella 492 päivän ajan. Osa työpaikoista on sellaisia, joihin on jo palkattu työntekijä, mutta joihin haluttaisiin palkata enemmänkin.

Nissisen mukaan tietyille aloille on yleisesti ottaen hankala löytää sopivia työntekijöitä.

– Epäilen, että pienimmillä paikkakunnilla esimerkiksi hoitoalan, kuten psykologin tai maatalouslomittajien työpaikkoja pidetään pitkään auki.

Pohjoissavolaisen Vesannon kunnanjohtaja Pasi Lievonen on samoilla linjoilla. Vesannolla on pulaa muun muassa maa- ja metsätalouden osaajista. Esimerkiksi metsänhoitotöihin tarvitaan jatkuvasti väkeä.

– Myös elintarvikkeiden käsittelyyn, kuten marjojen pakastamista tekevällä Toripihalla on ollut hankaluuksia löytää täältä työntekijöitä, Lievonen kertoo.

Myös myyntineuvottelijoita, siivoojia ja erikoisalan osaajia joudutaan Nissisen mukaan monesti hakemalla hakemaan.

– Myyntineuvottelijoita tarvitaan Pohjois-Savossa paljon eikä ala ole niin haluttu. Myös siivouspuolella alan arvostus vaikuttaa ja vaikkapa siivousta koskeva uskomus, että työajat ovat hankalat. Erikoisalan osaajille puolestaan työn sisältö, palkkaus ja muut edut painavat paljon työpaikkaa valittaessa.

Yle kysyi yrittäjiltä kokemuksia työvoimapulasta aiemmin tänä vuonna. Lue lisää täältä: Sadat yrittäjät paljastavat: näille töille ei löydy tekijää – katso lista

Työn sisältö pohdintaan

Jos työpaikka on avoinna kovinkin pitkään, kannattaa syytä alkaa miettiä, Nissinen toteaa.

– Kannattaa alkaa miettiä, onko työpaikan sisällössä jotakin, mikä haittaa rekrytointia. Onko palkkauksessa tai työajoissa korjattavaa, jotta halukkaita löytyisi.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnantajille tekemän kyselyn perusteella rekrytointiongelmat johtuvat kuitenkin suurelta osin työpaikan vaatimuksia vastaavan työkokemuksen ja koulutuksen puutteesta sekä työnhakijan henkilökohtaisista ominaisuuksista, jotka eivät vastaa työnantajan odotuksia.

– Työpaikkaan liittyvät asiat, kuten palkkaus, sijainti, työajat, niiden rooli ei ole ollut perinteisesti ihan niin suuri. Toki yksittäisiä tapauksia on, joissa nekin vaikuttavat, arvioi tutkimusjohtaja Heikki Räisänen.

Mitä pienempi paikkakunta, sitä vaikeampaa haku

Yleensä pienillä paikkakunnilla on suurimpia vaikeuksia työnhaussa. Mitä pienempi paikkakunta, sitä laajempaa kirjoa paikkoja pitkät hakuajat koskevat, kertoo ylitarkastaja Raili Nissinen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.

Myös Räisänen vahvistaa, että suuret paikkakunnat pärjäävät kilpailussa työvoimasta pieniä paikkakuntia paremmin. Pienillä paikkakunnilla ei ole yhtä monipuolista työvoimaa tarjolla kuin isoissa kaupungeissa ja työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä kohtaa.

– Erikoiskoulutetun henkilöstön löytyminen on haasteellista pienellä paikkakunnalla. Myös esimerkiksi terveydenhuoltoalalla on ollut jo pitkään kohtuullisen hyvä työmarkkinatilanne, joten työntekijät pystyvät helposti valitsemaan, missä työskentelevät.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön palokuntajohtaja Petri Jaatinen toivoo Suomeen saatavan metsäpaloihin ja myrskyraivauksiin keskittyviä vapaaehtoisia.

Metsäpalosammuttajat voisivat Jaatisen mukaan olla joko perinteisiä vpk-taustaisia sammuttajia, jotka ikänsä tai kuntonsa vuoksi eivät enää ole savusukelluskelpoisia tai maallikoita, jotka saavat kevyen palokuntakoulutuksen.

– Usein sinne maastopaloihin lähtevät ne, jotka kykenevät myös savusukellukseen. Ja he ovat sitten kiinni. Miten saadaan henkilöstön jaksaminen hoidettua, Jaatinen kysyy.

Jaatinen muistuttaa, että vapaapalokuntalaisista vain osa on savusukelluskelpoisia eli kykenee toimimaan rakennus-, teollisuus- tai autopaloissa paineilmalaitteita käyttäen. Kun samaan aikaan metsäpalon tai myrskyraivauksen kanssa sattuu välitöntä pelastamista vaativa tehtävä, sille keikalle lähtevät ovat valmiiksi väsyneitä.

– Esimerkiksi myrskyjen aikana jo muutenkin kaikki yksiköt ovat käytössä. Turha ajaa heitä piippuun.

Omat sahat, omat autot

Palokuntajohtaja Petri Jaatisen toiveena olisi jonkinlainen pop up -vapaaehtoisten rinki, jossa mukana olevat tuntisivat toiminnan riskit ja osaisivat käyttää tehtävässä vaadittuja suojavarusteita.

– He olisivat aina koulutetun ryhmänjohtajan alaisuudessa. Mutta he voisivat toimia jopa omilla sahoilla ja omilla autoilla. Ja yhteiskunta olisi korvausvelvollinen jos varusteet vaurioituvat.

Metsäpalosammuttajilla olisi normaaleja sammutusasuja kevyemmät varusteet ja vakuutusturva. Rekisteröityä sentään pitäisi, sillä tavoitteena ei ole tuhansien vapaaehtoisten omatoiminen ja hallitsematon tulo palopaikoille.

Hälytyksiin metsäpaloväki lähtisi pyydettäessä. Metsäpalosammuttajille voitaisiin perustaa vaikkapa oma tekstiviestirinki.

– Meillähän on jo nyt esimerkiksi Lapissa ensivasteeseen erikoistuneita sairaanhoitajia, joiden ei ole tarkoituskaan osallistua muuhun hälytystoimintaan, Jaatinen muistuttaa.

Jaatisen mukaan metsäpalosammuttajat ja myrskyraivaajat toisivat laajalla osaamisellaan valtavasti muitakin etuja kuin vain helpotusta väsyneiden vaihtomiehinä.

Auttajien joukossa olisi metsureita, sähköasentajia, automekaniikkoja tai vaikka kokkeja, fysioterapeutteja ja pappeja. Se tiedetään, että kun palo pitkittyy, laitteilla ja ihmisillä on taipumus alkaa reistailla.

– Suomen pelastustoimessa ollaan keskitytty nopeaan toimintaan ja meillä on myös suunnitelmat poikkeusoloihin. Mutta miten on tällaisissa pitkäkestoisissa tilanteissa? Mistä saa vaihtomiehistöä, Jaatinen kysyy.

Uutiskanava CNN:n mukaan heidän toimittajaltaan Kaitlan Collinsilta kiellettiin keskiviikkona pääsy Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin tiedotustilaisuuteen.

Collins oli aiemmin osallistunut Trumpin ja Junckerin rajatumpaan lehdistötilaisuuteen ja kysynyt siellä muun muassa Vladimir Putinista ja Trumpin entisestä asianajajasta Michael Cohenista. Trump ei ollut vastannut kysymyksiin.

Collinsin mukaan Valkoinen talo perusteli kieltoa hänelle sillä, että hänen kommenttinsa olivat tilanteeseen sopimattomia ja että hän oli huutanut.

Trump ja Juncker pitivät keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa kertoivat sopineensa toimista, joilla vältetään kireän kauppatilanteen paheneminen. Tilaisuus oli avoin kaikille median edustajille.

Brittiläisen The Guardianin mukaan Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders on vahvistanut, että tiedotustilaisuudessa oli toimittaja, joka huusi ja kieltäytyi poistumasta. Hän ei kuitenkaan maininnut toimittajaa nimeltä.

Sandersin mukaan toimittajalle oli tehty selväksi, että kuka tahansa muu toimittaja hänen edustamastaan mediasta saa osallistua lehdistötilaisuuteen.

Toimittajilta myötätuntoa

Trumpin ja Junckerin tiedotustilaisuudessa olleet toimittajat ovat ilmaisseet solidaarisuuttaan Collinsille. Tapaus on herättänyt huolta myös CNN:n kilpailijoiden keskuudessa.

Uutiskanava Fox News ilmoitti olevansa CNN:n puolella ja korosti toimittajien vapaan pääsyn olevan osa vapaata ja rajoittamatonta lehdistöä.

Collins ei ollut paikalla edustamassa ainoastaan CNN:ää, vaan hän raportoi paikalta usealle televisiokanavalle.

Uutiskanava NBC:n palveluksessa oleva Kasie Hunt tviittasi, että Valkoisen talon päätös on toimenpide kaikkia Valkoisen talon asioista raportoivia televisiotoimittajia vastaan.

Samalla hän jakoi Valkoisen talon kirjeenvaihtajien yhdistyksen WHCA:n presidentin Olivier Knoxin kannanoton tapahtuneesta.

Aiheesta muualla:

CNN: White House bans network pool reporter from Rose Garden event

Lue lisää:

Analyysi: Kauppasodan vaara väistyi, mutta ei poistunut – mistä siis taas sovittiin?

”Teimme diilin” – Trump ja Juncker löysivät yhteisen sävelen kauppaneuvotteluissa

Senttiä vaille täysimittainen harjus iskee Jouni Ronkaisen itse sitomaan vieheeseen, vesiperhosen toukkajäljitelmään. Kalaa Kuusamon perhokalastajien puheenjohtaja Ronkainen ei nosta vedestä. Hetken käsittely saa kuitenkin kalan väsähtämään.

Tovin aikaa Ronkainen elvyttää kalaa pitelemällä sitä pyrstöstä kiinni antaen sille vauhtia ennen kuin kala lähtee lipumaan Irninjoen Laankosken virtaan.

– Kala liikkuu hyvin vähän tällaisilla helteillä. Se pyrkii olemaan paikoillaan ja säästää voimiaan, koska happi on vesissä vähissä tällaisena kesänä, Ronkainen sanoo.

Pyydystä ja päästä -menetelmä ei ole kalalle hyväksi etenkään vesien lämmettyä.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro sanoo, että kuumalla säällä kala toipuu huonosti pyynnin aiheuttamasta stressistä. Kuumalla säällä veden happipitoisuus on pienempi.

– Kalojen kuolleisuus on huomattavasti tavallista suurempi.

Kalastaminen kielletty useissa koskipaikoissa

Helteiden vuoksi Suomessa on myös suljettu useita koskia kalastukselta kokonaan. Perhokalastajat.net sivustolle on päivitetty lista kalastuspaikoista, joissa kalastaminen on toistaiseksi kielletty lämpimän veden takia.

Viikon puolivälissä sivustolle oli ilmoitettu parikymmentä koskikohdetta, joihin ei myydä kalastuslupia lämmenneen veden vuoksi. Viimeisten päivien aikana myös ely-keskuksille on ilmoitettu useiden eri vesistöiden kalakuolemista.

Kuolleista kaloista on tullut ilmoituksia muun muassa Vanajavedeltä ja Äimäjärveltä Hämeen ja Pirkanmaan ely-keskuksiin. Viime viikolla Vantaanjoessa happipitoisuus romahti ja joessa on havaittu kalakuolemia.

Myös Pohjois-Pohjanmaan Iijoessa (Koillissanomat) Pudasjärvellä on havaittu kalakuolemia viimeisten parin viikon aikana.

"Kalastuskielto tarpeen ruuhkapaikoilla"

Kuusamon perhokalastajien puheenjohtaja Jouni Ronkainen ei näe kalastuskieltoa tarpeelliseksi kaikkialla Suomessa, ei varsinkaan Kuusamossa.

– Meillä on Kuusamossa paljon vesiä, jonka vuoksi kalastuskuormitus ei ole täällä niin voimakas kuin useilla muilla koskipaikoilla Suomessa.

Hänen mukaansa Etelä-Suomessa on paljon sellaisia kalastuspaikkoja, joissa kala pyydetään ja päästetään irti. Silloin varsinkin helteet ja vähähappinen vesi rasittavat kalaa kovasti, jos sitä käsitellään päästämällä se takaisin veteen.

– Tällaisissa tapauksissa kala menee hapoille, eikä välttämättä selviä käsittelystä, Ronkainen sanoo.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kalatalousasiantuntija Mika Oraluoma muistuttaa, että lohikalojen kalastus yli 20 asteisessa vedessä ei ole järkevää saati vastuullista.

– Vallitseva sääolosuhde ei koske ainoastaan valikoivaa tai pyydä ja päästä –kalastusta. Suomessa on erilaisia kaloja alamittoineen sekä muutoin rauhoitettuja kaloja, jotka on joka tapauksessa päästettävä vieheestä takaisin veteen, Oraluoma sanoo.

Oraluoma toivoo, että kalastajat keskittyisivät hellejaksojen aikana muiden kuin lohikalojen kalastamiseen.

SM-perhokalastus siirretään myöhemmäksi

Kuusamossa kalastusta joudutaan kuitenkin rajoittamaan niin, että elokuun alkuun kaavaillut naisten ja senioreiden perhokalastuksen SM-finaalit siirretään elokuun loppuun. Asiasta päätti keskiviikkona Vuotungin kalastuskunta yhdessä kisajärjestäjien kanssa. Kisat oli tarkoitus järjestää Kuusinkijoella.

Syy tapahtuman siirtoon on pitkään jatkunut helle, joka on nostanut Kuusingin veden lämmön pitkästi yli 20 asteen.

Lue myös:

Kalojen joukkokuolema uhkaa suomalaisjärviä, varoittaa tutkija ja kertoo, mitä kuka tahansa voi asialle tehdä

Lohet läkähtyvät helteeseen kasvattamolla – viljelyolosuhteissa lohi voi kuolla jo 26 asteessa

Pitkään jatkuneiden helteiden keskelle on paikoin ilmaantunut kummia syksyisiä merkkejä. Koivuissa on kellastuneita lehtiä, ja pihlajanmarjoissa näkyy punertavaa hehkua.

Onko syksy saapunut tänä vuonna ennen heinäkuun loppua?

– Vielä ei ole tietoakaan syksystä, Luonnonvarakeskuksen professori Anne Tolvanen sanoo.

Lehtien kellastumisen syynä on kuivuus. Tieteen Kuvalehden mukaan suuri koivu voi imeä helteisenä päivänä jopa 500 litraa vettä.

Tolvanen kertoo, että kasvit joutuvat luopumaan osistaan selvitäkseen hengissä.

– Syksyllä tapahtuu samoja ilmiöitä eli lehdet kuivuvat ja kellastuvat, mutta syy on eri, Tolvanen sanoo.

Kesä jatkuu edelleen helteisenä ja kuivana. Vaikka puut joutuvat varistamaan lehtiään, ei Tolvasen mukaan yksi kuiva kesä vaikuta pysyvästi puun elämään.

Pihlajanmarjat etuajassa

Pihlajanmarjojen oransseista poskista on havaintoja ainakin Etelä-Suomesta, Turun seudulta ja Etelä-Savosta. Tavallisesti pihlajanmarjat ovat poimintakypsiä elo–syyskuussa, joten ne yhdistyvät ihmismielissä syksyn alkuun.

– Lämmintä on saatu riittävä määrä, joten marjat on pystytty tuottamaan hyvissä ajoin, Tolvanen sanoo.

Tolvanen kuvailee puiden "koneiston" käynnistyneen keväällä aikaisin ja lämpöä kertyneen aikaisessa vaiheessa riittävästi marjojen kypsymistä varten. Suomessa toukokuu oli mittaushistorian lämpimin, ja hellepäiviä oli ennätyksellisen paljon.

Jos kesä on kylmä, kasvien marjantuotanto vastaavasti hidastuu.

Kasvi odottaa syksyn valoa

Syksyiset havainnot ovat lämpöjaksojen ja helteen aiheuttamia, mutta milloin syksy saapuu?

– Kesän perusteella ei voi ennustaa, milloin syksy tulee. Se määräytyy syksyn omien sääilmiöiden mukaan, Tolvanen sanoo.

Tolvanen kertoo kasvien tunnistavan syksyn valo-olosuhteiden muutoksesta kuten päivän pituudesta ja lämpötilan laskusta.

Termiset vuodenajat määritellään keskilämpötilan mukaan. Tästä näkökulmasta syksy on vuodenaika, jolloin vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10 asteen alapuolelle.

Vaikka kuivuuden kellastamat lehdet näyttävät nyt syksyisiltä, puut eivät vielä varaudu tulevaan talveen. Ne eivät esimerkiksi kehitä kylmänkestävyyttään kuten talven lähestyessä.

Lue myös:

Katso miten ilmasto on muuttunut elinaikanasi alueellasi – kesät pitenevät, talvet lyhenevät

Kun Eurooppa paahtuu, jossain on oltava viileää – Minne kylmä on kadonnut?

Hellesäät voivat jatkua vielä neljä viikkoa – pidempää yli 30 asteen helleputkea saa hakea tilastoista kaukaa

Ruotsissa on kansallinen kriisitila. Metsäpaloja ei ole saatu hallintaan edes yli viikon aikana.

Kymmenien tuhansien hehtaarien suurpalo sattui nyt toisen kerran lyhyen ajan sisällä.

Samanlainen tilanne voi olla mahdollinen myös Suomessa. Tuhansien hehtaarien paloa ei ole riehunut Suomessa vuosikymmeniin, vaikka sammutustehtäviä on riittänyt äärimmäisen kuivan kauden takia myös meillä.

Miehistö ja kalusto eivät Suomessakaan riitä kymmenillä paikoilla samanaikaiseti liekehtivien suurpalojen edessä.

Laajat suurpalot voivat olla hyvinkin todennäköisiä nyt – ja vielä enemmän, kun ilmaston odotetaan muuttavan kesiä myös kuivemmiksi. Sisäministeriö lähetti keväällä kaikille palo- ja pelastuslaitoksille kirjeen, jossa kehotettiin varautumaan muuttuvaan tilanteeseen. Siinä ei vielä osattu ennakoida tulevaa kuivuutta.

– Ehkä Suomessa saadaan hoidettua yksi tai kaksi suurpaloa, mutta jos niitä alkaa olla siellä täällä, ei ole mistä ottaa, pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriöstä huokaa.

Pyhäranta hyvä, mutta pieni esimerkki

Ruuska havainnolistaa tilannetta vertaamalla miehistötarvetta viimeisimpään suurpaloon Pyhärannassa. Siellä oli paikalla noin 200 sammuttajaa usealta palolaitokselta sekä Rajavartiolaitoksen kopteri ja kaksi Puolustusvoimien isoa kopteria.

Kyllä me olisimme yhtä lailla polvillamme laajoissa metsäpaloissa Sami Ruuska

Pyhäranta oli yksittäinen suurpalo, ja siellä paloi lähes 100 hehtaaria metsää.

– Kyllä me olisimme yhtä lailla polvillamme laajoissa metsäpaloissa, Ruuska summaa valmiustilanteen.

Tämä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi, että kaikki kynnelle kykenevät palomiehet on revitty maastoon ja muut viranomaiset antavat tukitulta veden muodossa, apua pitää pyytää EU:n apujärjestelmän kautta.

Ruotsin palot paljastaneet myös huonon valmiuden

Ruotsissa avunpyyntö on ollut osittain kiusallinen, koska se on paljastanut maan huonon valmiustilanteen. Se on synnyttänyt myös poliittisen keskustelun järkevästä rahankäytöstä.

Ruotsin tilanteesta poiketen Suomella on saatavilla ilmasammutuksiin virka-apuna arviolta kymmenen valtion helikopteria, Rajavartiolaitokselta ja Puolustusvoimilta molemmilta viisi. Palokunnilla ja muilla viranomaisilla ei ole omia koptereita.

Ilmaan saataisiin muutama kone yksityisten ja Lapin Aslakin lisäksi, mutta niistä puuttuu vesisammutukseen tarvittavat vesisäkit.

Ruotsissa on säästetty omien koptereden lentotunneissa, kun niitä ei ole hankittu sammutuksia varten. Kriitikoiden mukaan kopterit ovat kuitenkin korvaamattomia nykyisessä tilanteessa. Lisäksi myös ulkomaisesta avusta maksetaan isot juoksevat kulut.

Omien koptereiden käyttö on vaikea päätös

Ruotsi on saanut ulkopuolista apua historiansa suurimpiin maastopaloihin kahdeksasta maasta. Myös Suomi on valmiudessa lähettämään paikalle sammutusmiehistö, ei kuitenkaan lentokalustoa.

Ruotsin taivaalla on pörrännyt parisenkymmentä sammutuskopteria, lentokonetta ja viimeksi myös puolustusvoimien hävittäjiä.

On kauheaa ajatella, jos meillä olisi samanlainen tilanne kuin Ruotsissa Kenneth Rosenqvist

– On kauheaa ajatella, jos meillä olisi samanlainen tilanne kuin Ruotsissa. Silloin oltaisiin kovien päätösten edessä, vertaa Rajavartiolaitoksen lentoyksikön päälikkö Kenneth Rosenqvist tilanteita.

Kauheus tulee siitä, että laitoksen koneet riittävät nyt päätehtävien hoitoon eli valvontaan ja meripelastukseen. Rajavartiolaitos saa ilmaan kahdeksan kopteria: viidelle niistä löytyy vesisäkki, mutta silloin pitää unohtaa merihädässä olevien pelastaminen tai muut hätätehtävät. Vesillä on sesonki päällä.

Rosenqvist ei halua tarkemmin miettiä tilannetta. Päätökset tehdään Turun Meripelastuskeskuksessa.

Kopterit tehokkaita laajoissa paloissa

Yleensä lähes kaikki maastopalot sammutetaan tavallisella palokalustolla. Kopterit ovat hyviä estämään palon leviäminen ja suojamaan muun muassa sammutustöissä olevia ja asutusta. Pyhärannassa tiputettiin alueelle lähemmäksi tuhat kuutiota vettä, joilla pystyttiin rajaamaan paloaluetta.

Puolustusvoimien Utin kopteritukikohdan komentaja Jaro Kesäsen mukaan koptereiden käyttö on todettu palomiesten taholta hyödylliseksi.

– Palautteen mukaan siitä on ollut apua. Sillä on voitettu aikaa, eikä heidän ole tarvinnut murehtia, tuleeko tuli päälle tuulen suunnasta. Sinne tiputetaan säkki toisensa perään vettä, ettei tuli leviä.

– Siinä kohtaa, kun on laajat paloalueet ja palaa tiettömien teiden takana, lentokalusto on tarpeen. Jos vesistö on lähellä, niillä saadaan voimaa sammutukseen, paloylitarkastaja Ruuska perustelee koneiden käyttöä.

Tähystyslentoja on lisätty

Palon havaitsemisen ja alkusammutuksen nopeus ratkaisevat palon leviämisen. Rutikuivana aikana ympäri maata lennetään päivittäin nyt 50 tähystyslentoa yksityisten voimin. Niitä on lisätty samalla, kun metsäpaloriski on huipussaan.

Ruotsista poiketen myös satelliitista saatava tieto antaa hälytyksen nopeasti palokunnille. Lisäksi ihmiset kertovat helposti omista havainnoistaan paikalliselle palokunnalle, joka monin paikoin on vapaaehtoispalokunta.

Paloylitarkastaja Rami Ruuskan mukaan hyvä ennakointi ja nopeus ovat pitkälti auttaneet, että Suomessa on vältytty Ruotsin kaltaiselta tilanteelta. Jos kuivuuden aikana tuulee, kuten monena kesän hellepäivänä on tehnyt, Suomen rikkonaiset metsät metsäautoteineen eivät estä palojen leviämistä.

– Metsätilkut eivät helposti leviä suurpaloksi, mutta tuli kyllä leviää ihan kaikkeen, kun se kunnolla palaa, Ruuska summaa.

Venäläinen tapa torjua käyttöön?

Suomessa ja Ruotsissa tavoitteena on, että jokainen tulipalo sammutetaan. Ruuskan tietojen mukaan Ruotsissa on nyt mietitty, ohjattaisiinko paloja alueille, joissa niiden annetaan vain palaa tiettyjen rajojen sisällä.

Voimme antaa sen palaa ja tehdä rajoituksia Sami Ruuska

Kyse on pitkälti venäläisestä tavasta hoitaa metsäpaloja, missä paloja ei välttämättä edes sammuteta ihmisvoimin.

Ruuskan mukaan venäläinen tapa on yksi vaihtoehto, mutta ainakaan hän ei muista, että sitä olisi koskaan käytetty Suomessa. Tähän voitaisiin joutua, jos sammuttaminen ei muuten onnistu.

– Voimme antaa sen palaa ja tehdä rajoituksia. Sitten vain odotellaan sadetta tai jotain. Tämä on mahdollista, jos on isoja alueita eikä palosta ole vaaraa, Ruuska tarkentaa ja korostaa samaan hengenvetoon, että Suomessa kuitenkin sammutataan kaikki ja mahdollisimman nopeasti.

Lue myös:

Ruotsin puolustusvoimat pommitti maastopaloa – Räjähdysten paineaallon toivotaan tukahduttavan liekkejä

Suomi tarjoaa sittenkin metsäpalojen sammutusapua Ruotsiin

Pieni joukko ihmisiä kehittää Suomelle tulevaisuuden vientituotetta: laadukkaalle ja puhtaasti kasvatetulle suomalaiselle kannabidiolille eli kevytkannabikselle povataan suurta menekkiä maailman nopeasti kasvavilla laillisilla kannabismarkkinoilla. Ainakin jos on uskominen Suomen ensimmäistä kannabisyhtiötä Hamppusampoa.

Ennen suomalaisen hampun maailmanvalloitusta kannabisalan toimijoilla on edessään mittava työ päästäkseen eroon kannabiksen ympärillä olevasta stigmasta ja saadakseen kannabidiolia sisältävä kannabis myyntiin Suomeen ilman reseptiä.

Odotukset ovat korkealla, mutta matka on kieltämättä pitkä ja kivinen. Suomen viranomaiset suhtautuvat varauksella kannabidiolin myynnin vapauttamiseen.

Kevytkannabis eli kannabidiolia sisältävä kannabis on eri asia kuin päihteenä käytettävä THC:tä sisältävä kannabis.

Suomen apteekeissa on myynnissä MS-taudin oireisiin reseptiä vaativa Sativex-sumute, joka sisältää ulkomailla tuotettua kannabidiolia. Lisäksi EU:ssa on kehitteillä lasten vaikean epilepsian hoitoon lääke, jossa kannabidioli on tärkeimpänä vaikuttavana aineena.

Valmiina, jos lainsäädäntö vapautuu

Suomen ensimmäisellä kannabisyhtiöllä Hamppusampolla on käynnissä koeviljelyn kesä: Nyt kehitetään ei-päihdyttävän kannabislajikkeen kasvatusta Suomen pelto- ja kasvihuoneviljelyyn. Tavoitteena on jalostaa laadukasta kannabidiolia myyntiin Suomen ja ulkomaiden markkinoille – kunhan Suomen laki sallii viljelyn kaupallisessa mittakaavassa.

Hamppusampon hallituksen jäsen Hannu Hyvönen uskoo, että Suomessa tullaan jo lähivuosina viljelemään lääkekannabista.

– Olemme lähteneet liikkeelle, koska hamppubuumi kasvaa maailmalla kovaa vauhtia. Valmistaudumme nyt siihen, että kun laillinen viljely on Suomessa mahdollista, täältä löytyy viljely- ja sadonkäsittelytaitoa sekä lajikkeita, sanoo Hyvönen.

YK:n huumausainesopimus sallii kannabiksen kasvattamisen tutkimus- ja kehitystarkoitukseen. Esimerkiksi Hamppusampon käyttämät risteytyslajikkeet on tuotu Suomeen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran luvalla.

Hamppusampon kannabidiolin kehitystyössä on Hyvösen mukaan mukana puolenkymmentä viljelijää: rannikolla, Oulun ja Jyväskylän suunnilla, Ylä-Savossa, Lieksassa ja Rautavaaralla. Toiminta on vielä pientä ja kotikutoisen oloista.

Hamppusampo ei ole ainoa taho Suomessa, joka kehittää öljysiemen- ja kannabidiolihamppujen kasvatusta ja tuotteistamista.

– Vireillä on muitakin projekteja, esimerkiksi Länsi-Suomessa kehitetään viljelyä. Uskon, että ison rahoituksen projekteja on myös tulossa, sanoo Hyvönen.

Laillisen kannabisalan arvo tulevaisuudessa jopa 50 miljardia euroa

Hyvönen maalailee hampputaloudesta Suomen maaseudun uutta mahdollisuutta. Hänen visionsa mukaan Suomessa olisi eri kokoisia tuottajia, jalostuslaitoksia ja tuotekehitystä.

– Suomi voisi brändätä oman kannabiksensa huippuunsa: yöttömän yön alla kasvanut puhdas lääkekannabis, joka kasvaa meillä luonnonmukaisesti myös ulko-olosuhteissa, sanoo Hyvönen.

– Erityisesti luomuviljellyllä lääkekannabiksella olisi isot markkinat sekä Suomessa että maailmalla.

Hyvösen mukaan hamppu menestyy hyvin pohjoisen oloissa. Esimerkiksi öljysiemenlajike Finolaa viljellään Suomessa elintarvike- ja kosmetiikkakäyttöön arviolta muutaman tuhannen peltohehtaarin verran. Viljely on keskittynyt Lounais-Suomeen.

Finolan etuna on Hyvösen mukaan se, että sillä luonnostaan korkea kannabidiolipitoisuus – ja Suomen kannabisalan tekemällä jalostamisella sitä yritetään saada vielä korkeammaksi.

Maailmalla laillinen kannabisala on kasvava bisnes: Forbes uutisoi, että kuluttajien ennustetaan käyttävän lähes 50 miljardia euroa laillisiin kannabistuotteisiin vuoteen 2027 mennessä. Tähän mennessä markkinat ovat ottaneet ne maat, jotka ovat vapauttaneet kannabislainsäädäntöään: Kanada, Yhdysvallat, Israel, Sveitsi ja Hollanti.

Hyvösen mukaan nyt on kyse siitä, että ketkä hyötyvät, jos kannabislainsäädäntö Suomessa joku päivä vapautuu.

– Kanadaan ja Yhdysvaltoihin on noussut jättiläismäisiä hehtaarien hamppufarmeja, jotka ovat isojen yritysten omistuksessa. Meillä on utopia, että Suomessa hamppu olisi sampo, joka jauhaisi hyvinvointia kaikille, myös syrjäseutujen pientuottajille, Hyvönen sanoo.

Vapaa myynti vaatisi laajat selvitykset mahdollisista haitoista

Yle Uutiset kertoi hiljattain, että Sveitsissä on meneillään kevytkannabiksen eli kannabidiolin buumi. Kannabidioli katsotaan siellä ravintolisäksi, ja 18 vuotta täyttäneet saavat ostaa sitä ruokakaupoista ja kioskeista.

Myös Hamppusampo toivoo, että kannabidioli nähtäisiin Suomessa ravintolisänä. Tällä hetkellä lääketurvallisuusvirasto Fimea luokittelee sen reseptiä vaativaksi lääkkeeksi sen lääkinnällisten ominaisuuksien takia.

– Kansainvälisesti suunta on se, että kannabidiolia sisältävät hamppulajikkeet rinnastetaan ravintolisiiin. Me olemme sitä mieltä, että ei ole tarvetta kontrolloida kasvia, jolle ei ole löydetty haittavaikutuksia, sanoo Hamppusampon Hyvönen.

Fimean ylilääkäri Eeva Sofia Leinonen muistuttaa, että lääkkeen turvallisuutta pystytään arvioimaan vasta myyntilupatutkimusten valmistuttua ja vielä lääkkeen ollessa markkinoilla, kun tietoa käytön myötä karttuu.

Leinosen mukaan lääkkeen valmistus vaatii tarkan laadunvalvonnan läpäisemisen, ja se koskee myös kannabidiolia. Ravintolisät pääsevät helpommalla: Niillä ei ole samanlaista ennakkovalvontaa ja laatua testataan pistokokein. Eroavaisuus Suomen ja kevytkannabiksesta innostuneen Sveitsin välillä kannabidiolin lääkeluokittelussa saattaa liittyä lainsäädäntöeroihin, sillä Sveitsi ei kuulu Euroopan unioniin.

– Tämänhetkisen tiedon perusteella ja ainakin nykyisillä lääkekäytön annoksilla kannabidioli on selvästi lääke. Kannabidioli on toisena vaikuttavana aineena meillä jo yhdessä MS-taudin oirelääkkeessä, ja lisäksi kannabidiolivalmisteita on kehitteillä muidenkin sairauksien hoitoon, sanoo Leinonen.

Sosiaali- ja terveysministeriön kanta kannabidiolin myymiseen ilman lääkemääräystä on nuiva. Yle Uutisten haastattelussa neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta sanoo, että myynnin vapautus vaatisi isot ja rahakkaat selvitykset tuotteiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Hannu Hyvösen mukaan suurin urakka on hampun ympärillä olevan stigman poistamisessa. Hyvöstä harmittaa se, että päihteenä käytettävä THC-hamppu luo niin synkän varjon muiden kannabistuotteiden ylle.

Kannabidiolihampun viljelykehityksestä oli Hyvösen mukaan alkujaan kiinnostunut jopa satoja ihmisiä, mutta loppujen lopuksi vain puolenkymmentä uskalsi lähteä mukaan. Pelkona on, että naapuri soittaa poliisit, jos takapihalla kasvaa hamppu – vaikka se olisi laillinen Finola-lajike.

– Vaikka poliisi kävisi paikan päällä toteamassa, että mitään laitonta ei ole, moni pitää sitä häpeällisenä. Hamppuun liittyy tänä päivänä sosiaalinen stigma, sanoo Hyvönen.

Lue lisää:

Yle Uutiset: Sveitsissä kasvaa uusi laillinen kannabisbisnes – hampusta tehdään voiteita, ravintolisiä ja sätkiä, mutta tuotteiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa

A-Studio: Mikä ihmeen kevytkannabis?

Meilahden tornisairaalassa sisätilojen lämpötilat ovat viime päivinä nousseet nousemistaan. Esimerkiksi osassa leikkaussaleista ja potilashuoneista lämpötilat ovat lähennelleet tänään jo 30 astetta. Vielä kuumuuttakin suurempana ongelmana pidetään erittäin korkeaa ilmankosteutta.

Sairaalassa tehdään hyvin vaativia ja pitkäkestoisia leikkauksia. Sinne on muun muassa keskitetty koko Suomen aikuispotilaiden elinsiirrot. Lisäksi sairaalassa hoidetaan esimerkiksi sydän- ja neurokirurgian potilaita.

Anestesiaylilääkäri Pertti Pere kertoo, että kuumuuden ja kosteuden vaikutuksia potilaisiin seurataan jatkuvasti.

– Me pelkäämme tietysti, että kun on lämmintä ja tämä niin sanottu mätäkuu on alkanut, niin tämä lämpötila voisi vaikuttaa siihen, että infektiot leikkausten jälkeen lisääntyvät. Ja me nyt erityisen tarkasti seuraamme tulevina viikkoina sitä, että potilaillamme ei tulisi lisääntyneitä infektioita.

Ilmastointilaitteita lisätty – henkilökunnalle vissyä

Potilaiden lisäksi kuumuudesta ja kosteudesta kärsivät myös lääkärit ja hoitajat, jotka työskentelevät esimerkiksi leikkaussaleissa peittävissä suojavaatteissa useita tunteja ilman taukoja.

Heidän oloaan on yritetty helpottaa tuomalla sairaalaan suuri lasti vissyvettä, jonka juomisesta myös jatkuvasti muistutetaan. Leikkaussalissakin voi juoda, jos joku tarjoaa juotavaa maskin alle pillillä.

Suojavarusteet pidetään kuitenkin tiukalla mahdollisen hikoilun vuoksi.

– Vedämme myssyt niin alas ja maskit niin ylös, että jos tuntuu, että hikeä tulee, niin se ei potilaaseen pääse, Pere kertoo.

Trooppisista oloista saattavat kärsiä myös steriilit välineet ja lääkkeet. Niiden viilentämiseksi on hankittu varastoihinkin liikuteltavia ilmastointilaitteita.

Tornisairaalaan tehtiin muutama vuosi sitten mittava, noin 100 miljoonan euron peruskorjaus. Siinä yhteydessä asennettiin osaan sairaalaa myös uusi viilennysjärjestelmä. Pere kertoo, että remontoidulla puolella onkin nyt selvästi muita osia paremmat olosuhteet.

– Toivoisin, että jatkossa suunnittelussa otetaan huomioon se, että Suomessakin tällaiset tilanteet voivat yleistyä.